Tänään on Lähi-itää ja koko maailmaa mullistaneen ”arabikevään” yksi tärkeä symbolinen vuosipäivä. Kansannousu Egyptissä alkoi tasan vuosi stten. Maata johtava sotilasneuvosto on julistanut keskiviikon kansalliseksi vapaapäiväksi.
Tunnelma Egyptissä on ristiriitainen. Maalla on uusi parlamentti, mutta vallankumouksen käynnistäneet maalliset ja liberaalit ryhmät menestyivät vaaleissa surkeasti. Suurimman voiton sai aiemmin kielletty Muslimiveljeskunta, toiseksi suurimmaksi ryhmäksi nousivat vanhoillista islamia edustavat safistit. Uutta perustuslakia ja presidenttiä odotetaan kesäksi.
Monet pelkäävät, että muutosprosessin suojelijoiksi julistautuneet sotilaat ovat itse asiassa varastaneet vallankumouksen ja pyrkivät tarrautumaan valtaan, tarvittaessa vaikka jakamalla sen Muslimiveljeskunnan kanssa.
Arabikevään käynnistäneessä Tunisiassa hallitusvastuussa ovat vaalit voittaneet maltilliset islamistit. Valtavista ongelmista vakavimpia ovat suurtyöttömyys ja korruptio.
Libyassa pelätään maan ajautuvan uuteen sisällissotaan, mikäli riitaisa väliaikaishallinto hajoaa. Maan itäosissa kansannousun syntysijoilla on protestoitu jo viikkoja. Surmatun johtajan Muammar Gaddafin kannattajat ovat tarttuneet uudelleen aseisiin Länsi-Libyassa.
Köyhimmässä arabimaassa Jemenissä syrjäytetylle presidentille on myönnetty syytesuoja ja uusi presidentti on määrä valita ensi kuussa. Sekava poliittinen tilanne voi ruokkia terroristijärjestö al-Qaidan aktiivisuutta maan eteläosissa.
Toivottomin tilanne on Syyriassa, jossa maan johto torjuu Arabiliiton ehdotuksen vallanvaihdosta ja jatkaa sotaansa omaa kansaansa vastaan. Vajaan vuoden jatkuneissa väkivaltaisuuksissa on surmattu jo lähes 5 500 ihmistä.
Vallanvaihdoksien jälkeenkin arabimaat käyvät yhä läpi kumoustietään, jonka lopusta kenelläkään ei ole tietoa. Vankimmalla pohjalla ovat Tunisia ja Egypti, joiden vaalituloksiin sisältyy myös tärkeä viesti länsimaille: demokratiassa pitää hyväksyä sekin, että valtaan voi nousta myös islamisteja.
