Maanteiden rakentamisessa ja ylläpidossa on syntynyt miljardien eurojen korjausvelka, jos uskotaan liikennealan asiantuntijoita. Maanteiden päällysteet rapistuvat, kun asvaltointirahoista on säästetty pari vuosikymmentä. Varsinkin pienempien maanteiden kunto on heikentynyt koko ajan.
Myös uutta tietä kuitenkin rakennetaan. Kaupunkien ympärille nousee ohitusteitä ja sisääntuloteitä. Myös Helsingin seudun tieinvestoinnit imevät koko ajan hurjasti rahaa.
Tiet ovat perinteisesti olleet poliittisesti kuumia kysymyksiä. Vanhan ajan politiikassa kansanedustajat ja ministerit pyrkivät hoitamaan oman vaalipiirinsä tieasioita niin hyvään kuntoon, että äänestäjät sen huomioisivat.
Nykyisin yksittäisten ministerien mahdollisuudet kotiin päin vetoon ovat vähäisiä. Sen sijaan suurempi kysymys on poliittisen vallan ja valtion valmisteluvallan keskittyminen pääkaupunkiseudulle. Valmistelijat ja päättäjät kokevat luonnolliseksi, että heidän lähielinpiirinsä tiet laitetaan kuntoon. Muiden alueiden tarpeet voivat jäädä vähemmälle huomioille ja niistä puhujat leimataan rumasti siltarumpupoliitikoiksi.
Suurin ongelma suomalaisessa maantie- ja ratarakentamisessa on lyhytjänteisyys. Suuria investointeja ei saada liikkeelle, vaikka ne nähtäisiin taloudellisesti järkeviksi ja tarpeellisiksi. Syynä tähän on valtion budjettipolitiikka. Investointien tulot tuloutuvat muualle yhteiskuntaan ja menot kotoutuvat valtiolle. Lisäksi menot tulevat heti ja hyödyt vasta vuosia myöhemmin.
Usein tie- ja ratainvestoinnit sen takia viivästyvät. Tämän ongelman ratkaisemiseksi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi ehdotti, että valtio perustaisi Valtioinfra Oy:n. Tällainen valtion tiet omistava yhtiö voisi katsoa asioita pidemmällä tähtäimellä kuin budjettivuosi tai vaalikausi kerrallaan.
Maanteiden yhtiöittämisessä on ideaa. Se voisi luoda jäntevyyttä tienpitoon. Mutta sillä on myös kääntöpuolensa. Jos maanteiden rakentaminen ja hoito yhtiöitettäisiin, maantiet vietäisiin yhden yhtiön asiaksi. Päätökset teiden rakentamisesta ja hoidosta siirtyisivät politiikan ulkopuolelle. Yhtiön johdon valta olisi suhteeton.
Lisäksi yhtiömuoto toisi valtion hallintoon vain lisää koukeroita. Olisi poliitikkoja, virkamiehiä ja yhtiötä. Sekava hallinto käy yleensä kalliiksi.
