Keskusrikospoliisi selvittää, pitäisikö pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) toiminnasta Raha-automaattiyhdistyksessä (RAY) käynnistää esitutkinta. Vanhanen sai Nuorisosäätiöltä vaalitukea. Samaan aikaan hän oli maan hallituksessa päättämässä RAY:n rahanjaosta.
Kyse on siis siitä, jakoiko Vanhanen yhteiskunnan rahaa välikäsien kautta omaan vaalikampanjaansa. Asia on periaatteellisesti tärkeä. Krp selvittää nyt, pitäisikö esitutkinta käynnistää. Se selviää aikanaan.
Asiasta ensiksi kertonut Nelosen uutiset myös esitti epäilyksen, että poliisin selvitys olisi ollut osavaikuttaja siihen, että Vanhanen ilmoitti joulun alla jättävänsä puheenjohtajan ja pääministerin paikkansa kesän puoluekokouksessa. Pelkkiä päivämääriä katsomalla tältä voi näyttää.
Vanhasen asema on taas ikävä. Jos esitutkinta alkaa, hän on pääministerikautensa loppuajan myllytyksessä.
Vanhanen ei vielä ole ilmaissut, jatkaako hän puheenjohtajuuden ja tämän vaalikauden jälkeen politiikassa. Voi olla, että hän vetäytyy johonkin siviilivirkaan. Paineensieto- ja johtamiskykyä hän on ainakin pääministerinä osoittanut poikkeuksellisesti. Tuskin monikaan poliitikko olisi samoissa kohuissa pysynyt tuolillaan.