Pääkirjoitukset

Varuskuntapäätös jäi perustelematta

Tänään, kun talvisodan päättymisestä on kulunut 72 vuotta, ovat puolustusvoimien ajankohtainen tilanne ja tulevaisuus esillä enemmän kuin ehkä kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen.

Keski-Suomessa ja muissa Väli-Suomen maakunnissa keskustellaan ja vaaditaan selityksiä sille, että kuudesta lakkautettavasta varuskunnasta neljä sijaitsee keskisen Suomen maakunnissa.

Ellei kuutta varuskuntaa lakkauteta, armeijalla on vuonna 2015 Puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloisen mukaan 3000 tyhjää koulutuspaikkaa (STT 12.3.). Laskelma pitänee paikkansa, joten supistukset ovat ilman muuta välttämättömiä. Mutta Puheloinen sanoo myös, että varuskuntia on oltava tulevaisuudessa erityyppisillä alueilla, jotta varusmiehiä voidaan kouluttaa toimimaan erilaisissa oloissa. Tästä näkökulmasta on mahdoton perustella sitä, että laajalta Väli-Suomen alueelta poistetaan kokonaan jalkaväen varuskunnat. Sen sijaan Uudellamaalla ei tehdä mitään muutoksia.

Voi olla, että varuskuntien lakkauttaminen – kuten Puheloinen sanoo – on perusteltavissa ”joukkotuotannon tarpeen” näkökulmasta, mutta tarkasteltaessa puolustusvoimia osana yhteiskuntaa Väli-Suomen laajamittainen ”aseistariisunta” ei ole järkevää.