Pääkirjoitukset

Vauhtia väitöksiin

Tutkijakoulussa väitöskirjojaan tekevien jatko-opiskelijoiden valmistumista halutaan nopeuttaa. Tutkijakoulujärjestelmä perustettiin Suomeen 1995. Tavoitteena oli lisätä päätoimista ja suunnitelmallista tutkijakoulutusta Suomessa.

Lisäksi haluttiin myös lyhentää valmistumisaikoja. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

Tutkijakoulujen pitkät valmistumisajat ovat työurien pidentämispyrkimysten myötä nousseet tarkasteluun. Jyväskylän yliopistossa otetaan syksyllä käyttöön malli, jossa tutkijakoulutettava voi saada rahoitetusta korkeintaan neljä vuotta. Kesken jääneelle väitökselle on joko tutkijan itsensä tai hänen ohjaajansa hankittava lisärahoitus. Käytäntö on armeliaampi kuin Tanskan malli, jossa väitöksen on pakko valmistua alle neljässä vuodessa.

Jyväskylän yliopisto haluaa tehostaa väitöstutkimusten tekemistä liittämällä myös tutkijakoulujen ulkopuoliset jatko-opiskelijat johonkin tohtoriohjelmaan.

Tohtoriksi valmistumisaikojen lyhentäminen on paikallaan. Väitösten venymisestä on haittaa sekä jatko-opiskelijalle itselleen että yliopistolle. Valmistumisaikojen lyhentämistavoitteissaan yliopiston on kuitenkin taiteiltava sen tosiasian kanssa, että samanaikaisesti kun jatko-opiskelijoiden edellytetään antavan yhä enemmän opetusta, on se pois tutkimukseen käytettävästä ajasta.

Seuraa meitä myös Facebookissa