Kiinan parlamentti eli kansankongressi joutuu vuosittain pohtimaan alati pahenevia epätasaisen yhteiskunnallisen kehityksen ongelmia. Avatessaan perjantaina tämänvuotisen istuntokauden pääministeri Wen Jiabao lupasi uudistuksia kansalaisten kotipaikkajärjestelmään, joka on estänyt siirtotyöläisten rekisteröitymisen työpaikkakunnilleen ja sikäläisten sosiaalietuuksien piiriin.
Yhteiskunnallisia levottomuuksia alati pelkäävän kommunistihallinnon tavoite on ymmärrettävä. Sosiaalista turvaverkkoa on kohennettava ja köyhien ja rikkaiden kiinalaisten kuilua on kavennettava, sillä viime vuonna kaupunkiväestön tulot olivat jo yli kolminkertaiset maaseutuväestöön verrattuna.
Jakovaraa Kiinalla on, sillä hallitus arvioi talouden kasvavan tänä vuonna 8 prosenttia eli lähes viime vuoden tahtiin. Julkisia menoja Kiina lisää yli 11 prosenttia, mikä tekee budjetista ennätyksellisen alijäämäisen. Sotilasmenojen kasvu jää tänä vuonna ensi kertaa vuosiin alle kymmenen prosentin, vain 7,5 prosenttiin. Tosin Kiina on aina pitänyt osan sotilasmenoista virallisen budjetin ulkopuolella.
Kiinan johto on puun ja kuoren välissä: Talouskasvua ei voi hillitä - mutta se lisää väistämättä eriarvoisuutta.