Pääkirjoitukset

Virkkunen väärillä jäljillä

Opetusministeri Henna Virkkunen (kok.) ajaa sinnikkäästi muutoksia yliopistojen ja korkeakoulujen pääsykokeisiin. Ainakin puolet opiskelijoista pitäisi valita suoraan saman vuoden ylioppilaista lukiopapereiden perusteella.

Tehokasta opiskelujen aloittamista ja opiskeluajan lyhentämistä on pidetty tärkeänä, jotta suomalaiset ehtisivät olla pidempään työelämässä. Työurien pidentäminen molemmista päistä nostaa kansantalouden tehokkuutta.

Yliopistojen ja korkeakoulujen pääsykokeet eivät ole vain kansantalouden tehokkuutta. On tärkeä, että opiskeluun valikoituvat mahdollisimman soveltuvat ja motivoituneet nuoret. Näin opiskelut sujuvat. Toisaalta on myös suotavaa, että mahdollisimman moni voisi päästä toivomalleen opinalalle.

Korkeakouluvalinnoissa pääsykokeet ovat olleet tärkeitä. Ne ovat mitanneet motivaatiota, soveltuvuutta ja myös kykyjä. Jos valinnat tapahtuvat koulutodistusten perusteella, korkeakoulujen opiskelijakunta muuttuu aika lailla. Se johtaa lukiovuosien preppauskurssien tuloon ja poikien määrän putoamiseen korkeakouluissa.

Ministeri Virkkunen on aivan väärillä jäljillä. Nuoria ei pida ajaa ylioppilastodistusten armoille vaan pääsykokeiden mahdollistama yksilön valinnanvapaus on säilytettävä.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset