Kuhmoinen on lähes 2 700 asukkaan Keski-Suomen eteläisin kunta, jonka sijainti on monella tavalla edullinen.
Kunnan keskustasta on suunnilleen sama matka Jyväskylään, Lahteen ja Tampereelle. Etäisyyksien kannalta huomionarvoista on myös se, että pääkaupunkiseudulle on matkaa vajaat 200 kilometriä eli kahden tunnin automatka.
Kunnan sijainti huomioiden on ymmärrettävää, että Kuhmoisissa on haluttu selvittää, mitä mahdollisuuksia Lahden ympärille kaavailtu suurkunta tarjoaisi.
Lahden seudun kuntien yhdistymistä selvittävä Osmo Soinivaara on kuitenkin arvioinut jo tässä vaiheessa, ettei Kuhmoisten liittyminen osaksi Lahden kaupunkia ole järkevää. Se merkitsisi käytännössä syrjäisen "laitakaupungin" asemaa. Julkiset palvelut olisivat hyvin todennäköisesti vaarassa. Sen sijaan Kuhmoisten tulevaisuuden turvaa parhaiten tiivis yhteistyö Jämsän kanssa.
Soinivaara kiinnittää huomiota muun muassa siihen, että Kuhmoisten sosiaali- ja terveyspalvelut hoidetaan yhteistyössä Jämsän kanssa, ja yhteistyön katkaiseminen olisi epätarkoituksenmukaista, koska asiointimatkat Lahteen olisivat huomattavasti pidemmät kuin Jämsään.
Soinivaaran selvitys on hyvä "pohjapaperi" Kuhmoisten kunnallispoliittiselle keskustelulle ja myös tulevaisuuden suunnittelulle. Päijät-Hämeen UusiKunta-selvitykseen osallistuminen ei ole ollut Kuhmoisille hyödytöntä. Vaikka Kuhmoinen jatkaa tiivistyvässä yhteistyössä Jämsän kanssa, on sillä monia mahdollisuuksia tiivistää yhteistyötä yli maakuntarajan myös Lahden suuntaan.
Kuhmoisissa ruoditaan nyt perusteellisesti yhteistyökuvioita ja esillä on kysymys myös kuntaliitoksesta Jämsän kanssa. Ainakaan nyt se ei ole todennäköinen eikä ajankohtainen. Myöskään Jämsän kuntatalouden tila ei ole tässä vaiheessa sellainen, että kuntaliitos olisi mielekäs. Tulevaisuudessa tilanne saattaa olla toinen.
Kuhmoinen siirtyi vuonna 1974 Hämeen läänistä Keski-Suomen lääniin jatkaen kuitenkin Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvana kuntana. Myöhemmin Kuhmoinen liittyi Keski-Suomen maakuntaliittoon ja sitä tietä Keski-Suomen liittoon. Tänä päivänä Kuhmoinen on Jämsän seutukuntaan kuuluva eteläinen portti Keski-Suomeen. Maakunnan eteläisellä rajapitäjällä on vahvat perusteet edellyttää Keski-Suomen liitolta ja muilta maakunnallisilta toimijoilta maakunnan eri osien tasavertaista kehittämistä.