Pääkirjoitukset

Inhimilliset syyt määriteltävä nykyistä tarkemmin

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) keskiviikkona antaman päätöksen mukaan egyptiläinen isoäiti Eveline Fadayel, 65, ja venäläinen isoäiti Irina Antonova, 81, eivät saa oleskelulupaa lastensa luota Suomesta. Terveysongelmista kärsivät isoäidit haluaisivat jäädä lastensa luo Suomeen. Molempien sukulaiset ovat ilmoittaneet, että isoäideillä ei ole kotimaissaan läheisiä, jotka voisivat heistä huolehtia.

Isoäitien sukulaiset tukijoukkoineen eivät KHO:n päätöksestä huolimatta aio antaa periksi. Antonovalle aiotaan hakea tilapäistä oleskelulupaa terveydellisiin syihin vedoten.

Käännytyspäätösten ongelmana on eri kulttuurien käsitys perheestä. Suomalaisessa perhekäsityksessä ja lainsäädännössä ydinperheeseen eivät kuulu isovanhemmat, kun taas monissa maissa he ovat kiinteästi osa perhettä.

Suomalaista perhekäsitystä ei lainsäädännössä haluta laajentaa muiden EU-maiden kaltaiseksi, jotta vältyttäisiin ulkomaalaisten vanhusten määrän kasvulta Suomessa. Muista EU-maista poikkeava, tiukasti rajattu perhekäsitys herättää yksittäistapausten julkisuuteen tullessa aina arvostelua.

Ratkaisuksi on ehditty jo esittää oleskeluluvan myöntämistä isovanhemmille sillä ehdolla, että omaiset ottaisivat vastuun vanhustensa terveydenhuollon kustannuksista sekä elättämisestä. Ajatuksena on jättää maahanmuuttajamummot ja -papat suomalaisen sosiaaliturvan ulkopuolelle, jotta yhteiskunta säästyisi lisäkustannuksilta.

Ratkaisu toisi mukanaan nokka ja pyrstö -ongelman, jossa yhdestä hankaluudesta irtipääseminen synnyttäisi toisaalla uusia murheita.

Ehdotus isovanhempien jättämisestä suomalaisen sosiaaliturvan ulkopuolelle säilyttäisi tiukan perhekäsitysrajauksen, mutta pyrkisi ottamaan inhimillisen näkökulman huomioon mahdollistaessaan vanhuksen jäämisen läheistensä luo Suomeen.

Samalla se toisi uuden ongelman luomalla laajenevan ja vaikeasti rajattavan ihmisryhmän, joka on kokonaan sosiaaliturvan ulkopuolella. Mitä näille ihmisille tapahtuu, jos huolehtimislupauksen antanut läheinen itse sairastuu tai kuolee?

Suomessa oikeus sosiaaliturvaan on niillä, joilla on pysyvä asumisoikeus maassamme. Tätä sosiaalista oikeutta ei pidä harkitsemattomasti rapauttaa. Sen sijaan lain soveltamisohjeissa mainitut "yksilölliset ja inhimilliset syyt" on syytä määritellä nykyistä tarkemmin.

Seuraa meitä myös Facebookissa