Pääkirjoitukset

Yhteisvastuun arvo korostui valtiopäivien avajaisissa

Suomen valtiolliseen perinteeseen kuuluu se, että tasavallan presidentti sisällyttää valtiopäivien avajaisiin yhteiskunnallisen viestin. Näin teki myös presidentti Tarja Halonen avatessaan keskiviikkona vaalikauden viimeiset valtiopäivät. Halosen puhe kansanedustajille ja koko kansalle painottui sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteuttamisen teemaan taloudellisesti vaikeina aikoina.

Presidentin mielestä nyt on luotava luottamusta sosiaaliturvan riittävyyteen ja siihen, että yhteiskunnan tuki todella auttaa vaikeiden aikojen yli.

Perinteistä sosiaalipolitiikkaa painottava puhe on tärkeä nyt, kun ajan henki suosii kilpailua ja kilpailuttamista lähes kaikessa. Presidentin yhteiskunnalliset näkemykset edustavat näiltä osin niitä arvoja, joita suomalaisten enemmistö mielipidetiedustelujen mukaan pitää tärkeänä. Puhe on tulkittavissa niinkin, että presidentti pyrki esiintymään arvovaikuttajana.

Puheessa nousi esille myös suomalaisen yhteiskuntapolitiikan pitkä linja, kansallinen eheyttäminen ja sopimusyhteiskunta. Erityisesti työllisyyden hoitamisessa on saavutettava pian kansallinen yksimielisyys.

Ajankohtaiseen kiistaan suomalaisten työurien pidentämisestä presidentti otti selkeästi ammattiyhdistysliikkeen painotuksia tukevan kannan. Halosen mukaan pakkokeinot eivät auta työuran pidentämisessä. Sen sijaan tarvitaan työelämän sisällön kehittämistä ja kestäviä sosiaalipoliittisia ratkaisuja.

Erityisen suurta huolta presidentti kantoi nuorten työttömyydestä. Hän huomautti painokkaasti, että menetettyyn sukupolveen ei kerta kaikkiaan ole varaa. Siihen on kaikkien kovin helppo yhtyä, mutta keinojen löytäminen nuorisotyöttömyyden kasvun pysäyttämiseen onkin sitten jo toinen juttu.

Myös eduskunnan puhemieheksi protestien saattelemana valittu Sauli Niinistö (kok.) korosti yhteisvastuun tärkeyttä. Hän huomautti, ettei eduskuntakaan voi velvoittaa muita, ellei se ole itse valmis luopumaan mistään. Niinistö viittasi näin puhemiehen vaaliin tiistaina.

On mahdollista, että Halosen ja Niinistön puheet eduskunnalle heijastuvat jonkin verran istuntokauden poliittiseen keskusteluun. Oppositio saa niistä pontta vaatimuksiinsa. Ehkä sosiaaliturvan kehittäminen nousee hallituksenkin tavoitteissa keskeisempään asemaan.

Seuraa meitä Facebookissa

Pääkirjoitukset