EU:lla on nyt mahtava peräsin ja pulleat purjeet

Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin keskiviikkona Euroopan parlamentissa Strasbourgissa pitämän vuosittaisen Unionin tila -puheen sävy oli tällä kertaa varsin merihenkinen. Juncker halusi monin sanavalinnoin puhkua tuulta Euroopan unionin purjeisiin.

Junckerin mukaan EU on sivuuttanut kriisivuotensa ja valinnut yhtenäisyyden. Tuulet ovat olleet EU:lle myönteisiä, Juncker hehkutti. Talous kasvaa ja työttömyys vähenee.

Eurooppa-laiva olisi silti pidettävä oikeassa, viime vuonna asetetussa kurssissa. Sen varmistamiseksi Junckerilla oli useita ehdotuksia. Osa oli populistisia heittoja. Esimerkiksi ilmastopolitiikassa Juncker totesi Yhdysvaltain tavoitetason laskun ja julisti eurooppalaisille: ”Tehdään planeetastamme jälleen suuri!”

Toki kuultiin myös konkreettisia toimenpidesuosituksia. Puheenjohtaja patisti kaikkia EU-maita liittymään yhteisvaluutta euroon ja kannusti kaikkia maita liittymään myös pankkiunioniin. Schengen-aluetta idässä olisi laajennettava. EU tarvitsisi oman talousministerin koordinoimaan rakenteellisia uudistuksia. Sen sijaan komission puheenjohtajan ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan tehtävät voisi yhdistää. Eurooppaa olisi helpompi ymmärtää, jos laivaa ohjaisi vain yksi kapteeni, Juncker sanoi.

Europarlamentin vaaleissa Juncker puoltaa yhteiseurooppalaisia vaalilistoja, komissiolle hän haluaisi uusia toimivaltuuksia. Laveassa tulevaisuuden integraatiosuitsutuksessa vilahtivat myös unionin laajeneminen sekä Euroopan puolustusunioni. Britannian EU-ero mainittiin vain parilla lauseella aivan puheen lopussa. Mitään meriselityksiä eron syistä ei kuultu.

Puhe päättyi lennokkaaseen kehotukseen Euroopalle irrottaa köydet ja purjehtia satamasta myötäisissä tuulissa.

Vaikka Junckerin pääviesti oli eurooppalaisten herättely myönteiseen kehityksen nosteeseen, itsevarma puhe antoi myös ymmärtää, että Eurooppa-laivan peräsin on ehjä ja asiat komentosillalla ovat kunnossa. Junckerilla on toimikautta jäljellä enää 16 kuukautta, ja hän haluaa ymmärrettävästi tulla muistetuksi suurena uudistajana – ei miehenä, jonka kaudella tärkeä jäsenmaa nosti ensi kertaa ankkurinsa ja purjehti pois unionista.

Uusimmat

Pääkirjoitus

Ongelma tarjolla joka ratkaisuun

Vihreiden ehdotuksia voi kokeilla Uudellamaalla

Biotalous tuo elinvoimaa koko Suomeen

Kolumni: Työttömyyden hoidossa on edelleen tehtävää

Koulutus ei saa olla niukkuushyödyke

Kolumni: Vain valtio voi enää pelastaa STT:n

Saksan vaaleissa päähuomio isojen puolueiden takana

Ritakalliolla edessä päätös OP:n linjasta

Koulutusvienti otti harppauksen eteenpäin

Lisärakentaminen hyväksi Jyväskylän ydinkeskustalle

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.