Nuoret aikuiset tarvitsevat tukea pärjäämisen paineissa

Ammatillisen koulutuksen suosio on Suomessa korkealla. Noin puolet 15─19-vuotiaista toisen asteen opiskelijoista opiskelee ammattiin – toinen puolikas on siis lukiolaisia. Ammattiin opiskelevien määrä on Suomessa selvästi suurempi kuin läntisissä teollisuusmaissa keskimäärin. Tieto käy ilmi tuoreesta OECD:n Education at a Glance 2017 -julkaisusta, jossa verrataan eri maiden koulutusjärjestelmiä.

Suomalaisista 20─24-vuotiaista 15 prosenttia opiskelee ammatillisessa oppilaitoksessa. Se on kolme kertaa enemmän kuin OECD-maiden keskiarvo.

Korkeakoulutettujen osuus on sen sijaan kasvanut Suomessa monia muita maita hitaammin. Vielä viime vuosikymmenellä korkeakoulutettujen osuus suomalaisista oli selvästi korkeampi kuin OECD-maissa keskimäärin. Nyt muut maat ovat kirineet. Suomessa nuorista aikuisista eli 25–34-vuotiaista korkeakoulutettuja on 41 prosenttia. Se jää hieman OECD-maiden keskiarvon (43%) alapuolelle.

OECD:n julkaisussa tarkasteltiin myös eurooppalaisille tehdyn terveyskyselyn tuloksia. Kyselyn mukaan muualla Euroopassa korkeasti koulutetut kärsivät masennuksesta muita harvemmin, mutta Suomessa koulutus ei näytä suojaavan masennukselta. Suomalaiset ovat koulutusasteesta riippumatta noin kymmenen prosenttia yleisemmin masentuneempia kuin OECD- ja EU-22-maiden kansalaiset keskimäärin. Suomalaisten masentuneisuus korostuu nuoremmissa ikäryhmissä: 25–44-vuotiaat ovat masentuneempia kuin 45–65-vuotiaat. Tulos on huolestuttava.

Suomessa on melko laaja yksimielisyys siitä, että maamme hyvästä koulutustasosta on pidettävä kiinni. Se vaatii koulutukseen panostamista sekä koulutuksen kehittämistä myös jatkossa.

Tämä on vasta kolikon toinen puoli; myös nuorten aikuisten opintososiaalisten palvelujen saatavuuteen ja riittävyyteen tulee kiinnittää entistä tarkempaa huomiota. Nuoriin aikuisiin kohdistuu nykyään monia paineita, mikä näkyy masennusoireiden lisääntymisenä. Menestymisen ja pärjäämisen paineet voivat kasvaa kohtuuttoman suuriksi.

Ei siis riitä, että suomalaisten koulutustaso säilyy korkeana. On myös huolehdittava siitä, että nuorilla aikuisilla on mahdollisuus elää hyvää elämää ja tuntea myönteistä tulevaisuudenuskoa.

Uusimmat

Pääkirjoitus

Kiireinen EU sivusi taas miltei kaikkea

Ei kannata korjata sellaista, joka ei ole rikki

Tshekki ei käänny taakanjaon kannalle

Pientä helpotusta viljelijöiden ahdinkoon

Irak yrittää väkisin vaalia yhtenäisyyttään

Biopöhinä kasvattaa kohta Äänekoskea

Kiinan johtajien vallan oikeutus on talouskasvu

Mäkisen rallitalli sai kovan vahvistuksen

Seteli taskussa iltalypsyllä

Opiskelutapahtumat osaavat myös uudistua

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.