Pennut jyrsivät taluttimet poikki

En näköjään saa itseäni irti sen paremmin maailmanpolitiikasta kuin koiristakaan. On suorastaan ärsyttävää, että niillä on niin paljon yhteistä. Tosin minua helpottaa tieto siitä, että joskus koiranpennusta tulee aikuinen.

Juuri nyt meidän Mysti-bernimme on kuitenkin seitsenkuinen ja 35-kiloinen täystuho, joka tekee mitä lystää. No, saahan sen aisoihin, kun sattuu sopivasti paikalle ja käyttää ääntä ja voimaa. Komennot se muistaa kuitenkin vain noin kaksi sekuntia, ja kiellettyjen paikkojen vastustamatonta kiinnostavuutta tai sohvan pehmusteiden repimisen ihanuutta se ei tunnu unohtavan koskaan.

Aamuisin Mysti herää joskus neljän-viiden hujakoilla, ja koska yksin oleminen on tylsää, se herättää kaikki muutkin. Sitten se haluaa leikkiä, mennä ulos, tulla sisään, purra toisen koiran korvaa, jahdata kissaa ja toteuttaa muutenkin käsitystään elämän parhaista nautinnoista.

Aamulenkin alkaessa pentu tykkää pureskella kättä, joka sitä ruokkii, ja matkalla se säntäilee taluttimessa puolelta toiselle, arvaamattomasti ja aina täysillä. Usein olen väsyneenä ja ärtyisänä miettinyt, että tuntuukohan Kiinasta samalta.

Silläkin kun on lieassa aika arvaamaton ja ihan liian innokas penikka.

Nykypäivänä joku tolkun ihminen voisi ajatella, että eiköhän yhdellä maapallolla olisi ihan riittävästi kestämistä Donald Trumpissa ja Vladimir Putinissa – mutta ei kaksi kolmannetta: Kim Jong-unin rinnalla jopa Trump vaikuttaa fiksulta ja lähes tylsistyttävän arvattavalta Nobelin rauhanpalkinnon voittajaehdokkaalta.

– Hei, sedät, mitä tänään tehtäisiin?

– Kerro sinä, Jong-un.

– Ammutaan! Jooko!

– Ja mitähän sinä haluaisit ampua?

– Ohjuksia! Jaappaniin!

– No, eihän nyt sentään – mutta voidaanhan me ampua yksi niiden yli...

Ja loppu on tietysti historiaa, tai lopun alkua. Kuvista päätellenhän riemu oli suorastaan rajaton, kun lelulaatikkoon ilmestyi ydinase, joka pelittää maailmanpolitiikan asemarkkinoilla paremmin kuin pelkkä huutaminen ja heittäytyminen lattialle kranaattihyllyn edessä.

Niinpä: Kiinan pitää hankkia uusi talutin. Entinen alkaa olla jyrsitty poikki.

Valitettavasti ikäviä uutisia syntyy ihan kotinurkillakin. Paikallisesti kohahduttavin sattui maanantaina 4.9. Salmirannassa, kun poliisit ja mieltään osoittavat selvittelivät välejään paprikasumussa.

Seuraavana päivänä satuin työkeikalle Hankasalmen Niemisjärvelle. Keskipäivä oli syksyä parhaimmillaan, kirkas ja kuulas, pakkasyön jälkeistä kastetta vielä kaikkialla.

Kitaristi Teemu Viinikainen otti soittopelinsä ja lähti tiluttelemaan jazzia kotitalonsa lehmille. Pellolla kävi vilske, kun mansikit ja muurikit riensivät kuulemaan.

Tuona hetkenä Niemisjärvellä oli todellinen What a wonderful world -tunnelma. Se ei maksanut mitään, eikä ollut keneltäkään pois. Voisihan se maailma olla tuollainenkin...

Kirjoittaja on aluetoimittaja.

Uusimmat

Nimellä

Ongelma tarjolla joka ratkaisuun

Kolumni: Vain valtio voi enää pelastaa STT:n

Putin on menettänyt parhaat valttinsa

Tanssin aika on tihentynyt hetki

Trumpille YK tuntuu kelpaavan työkaluna

Kun kieli elää, syntyy kiihkoa ja kiittelyä

Ammattikoululaiset jätettiin heitteille

Vaalijärjestelmä on vakauttanut Saksaa

Maria Lundin riemukas vastaveto Vartiaiselle

Suomen metsissä on varaa taivutella

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.