Äänekosken tapahtumaviikon ohjelma on selvillä

Äänekoskella vietetään tapahtumaviikkoa myös ensi kesänä, vaikka perinteistä KeiteleJazzia ei kaupungissa järjestetä.

Äänekosken kaupunki laajentaa jazzien yhteydessä järjestetyn Keskuspuiston Piknikin viikon mittaiseksi ja Rantapuistoon ulottuvaksi.

– Tarkoitus ei ole korvata jazzeja, vaan parantaa sitä, mitä kaupunki on järjestänyt joka vuosi jazzien yhteydessä, tähdentää vapaa-aikajohtaja Markku Auvinen.

Tiistaina 25. heinäkuuta Rantapuistossa vietetään lasten päivää kello 16–20. Esiintyjinä nähdään muiden muassa Satu ja Huvitutti-yhtye sekä Talent-ohjelmasta tuttu vatsastapuhuja Sari Aalto kavereineen.

– Kaupunki pohtii myös lättähattukyydin järjestämistä Suolahdesta Äänekoskelle ja takaisin, Auvinen kertoo.

Lasten päivään ei ole pääsymaksua.

Tiistaina kaupungintalolla pidetään klassinen Suomi 100 -konsertti kello 19 alkaen. Ohjelmistossa kuullaan muiden muassa Jean Sibeliuksen, Toivo Kuulan ja Aulis Sallisen teoksia.

Keskiviikkona paikalliset bändit ja nousevat tähdet rokkaavat Rantapuistossa, torstaina esiintyjät ovat keveämpiä ja ehkä vähän jazzahtavia. Nimet julkaistaan Auvisen ja tapahtumasta vastaavan Enu Tikanderin mukaan myöhemmin. Molempina iltoina ohjelmaa on kello 17–21.

Perjantaina Äänekosken Koiviston kylällä ajetaan MM-rallin erikoiskoe kahteen kertaan. Kaupunki järjestää Koiviston koululle omaa ohjelmaa kello 14–19. Koululle tulee esille Valtran traktoreita, Toyotan autonäyttely, paikallisia esiintyjiä, rallin fanituotemyyntiä sekä seurantapiste. Iltapäivällä tapahtumassa esiintyy lauluyhtye Cat Cat.

Kaupungin tapahtuma Koiviston koululla on maksuton, mutta erikoiskokeelle pitää maksaa pääsymaksu.

Lauantaina Sumiaisten kirkossa kuullaan Keski-Suomen Opistolla pidetyn laulun mestarikurssin päätöskonsertti kello 15. Konsertin päätähtenä esiintyy Royal Opera House Lontoon baritoni John Morgan.

Illemmalla Ravintola Mortonilla puolestaan kuullaan Vehkalan kuomia kello 19 alkaen ja Ravintola Kosken Helmessä järjestetään Koskikeskus Jazz kello 18 alkaen.

Lauantaina ja sunnuntaina järjestetään myös Wille-päivät ravintola Willessä.

 

Juttua muokattu 18.5. kello 10. Lisätty Koskikeskus Jazz.

Wille-päivät virkistää Äänekosken kesää