Talous

FT: Saksa valmis kasvattamaan euroalueen palomuuria

Saksa on vastustelujen jälkeen valmis kasvattamaan väliaikaisesti EU:n kriisirahastojen lainanantokykyä, kirjoittaa talouslehti Financial Times.

Saksan liittokansleri Angela Merkel on sisäpoliittisista syistä vastustanut kriisirahastojen paisuttamista EU-johtajien painostuksesta huolimatta.

Suomi on vastustanut ajatusta Saksan tavoin.

EU:n komissio on esittänyt kriisirahastojen kasvattamista yli 900 miljardiin euroon, jotta velkakriisin leviäminen saataisiin torpattua.

Väliaikaisen ja pysyvän kriisirahaston lainanantokapasiteetti on nykyisten sopimuksien mukaan yhteensä noin 500 miljardia.

Lehden mukaan viranomaislähteet viestivät eilen Berliinistä, että Merkel ei voi enää vastustaa kansainvälistä painetta.

Euroalueen valtiovarainministerit päättävät vakausrahaston koosta perjantaina Kööpenhaminassa.

Lehden mukaan Berliinissä kannatusta on saanut talouskomissaari Olli Rehnin esittämä malli, jossa kaikkiaan 440 miljardin kokoinen väliaikainen vakausrahasto voisi jatkaa jonkin aikaa pysyvän vakausmekanismin rinnalla.

Uusimmat

Talous

OP:n Karhinen: Ifin selvityspyyntö nopeutti FK:sta eroamista

OP Ryhmä eroaa Finanssialan keskusliitosta

Lehti: TVO vie Arevan oikeuteen Ranskassa

Asuntojen hinnat nousivat elokuussa vuoden takaisesta

Vanniset myös K-Market Kinkomaan kauppiaiksi

Suomi putosi kaksi sijaa kilpailukykyvertailussa

Metsä Groupin Jordan: Metsäteollisuuden ainespuu ei saa päätyä savuna ilmaan

Sahatavarayhtiön lähipiiriä syytetään miljoonapetoksista

S-Pankki kiilasi ykköseksi asiakasuskollisuudessa

Keva: Julkinen sektori ei houkuta maahanmuuttajia yksityisten työnantajien tavoin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.