KSML 17.11.2011: Pääomasijoittajille siirtynyt Mehiläinen vältti verot 36 miljoonan euron konserniavustuksilla

Suomen ehkä tunnetuin yksityinen terveys- ja hoivapalvelukonserni Mehiläinen Oy maksaa enää vain nimeksi veroja Suomeen, vaikka yhtiö teki viime tilikaudella liikevoittoa kymmeniä miljoonia euroja.

Aikaisemmin Mehiläinen on kunnostautunut hyvänä veronmaksajana. Syynä veronmaksuhalun lopahtamiseen pidetään sitä, että konserni siirtyi vuonna 2006 kansainvälisten pääomasijoittajien omistukseen. Heidän ensisijainen kiinnostuksensa kohdistuu omistusten arvon kasvattamiseen.

Kaupparekisteriin toimitetun tilinpäätöksen mukaan Mehiläinen-konsernin liikevaihto tilikaudella 1.5.2010–30.4.2011 oli 211 miljoonaa euroa. Liikevoittoa konserni keräsi ennen liikearvopoistoja 39 miljoonaa euroa eli lähes viidenneksen liikevaihdosta.

Hulppeasta 34,6 miljoonan euron nettotuloksesta huolimatta Mehiläinen maksoi tilikaudella veroja vain 0,36 miljoonaa euroa. Verot konserni vältti maksamalla 36 miljoonaa euroa konserniavustuksia omistajayhtiöilleen Ambea Holdingille, Ambealle ja Ambea AB:lle.

Erikoiseksi Mehiläisen verokikkailun tekee se, että konsernin tulovirroista suuri osa perustuu verovaroin tai veroluontoisin maksuin rahoitettavien palveluiden myyntiin. Konserni myy kunnille muun muassa yhteisistä varoista kustannettavia vanhusten ja mielenterveyskuntoutujien hoivakotipalveluja. Terveyspalveluista konsernille karttuu julkisrahoitteisia tuloja lääkärikäynneistä, tutkimuksista ja hoidoista maksettavista Kela-korvauksista.

Mehiläisen kolme suurinta asiakasryhmää ovat yksityishenkilöt, yritysasiakkaat ja niiden henkilöstö työterveyspalveluissa sekä kunnat. Muita suuria palveluiden ostajia ovat vakuutusyhtiöt ja sairaanhoitopiirit.

Kuntaraha kiinnostaa

Konserni on viime aikoina vahvistanut erityisesti Kuntapalvelut-linjaansa ostamalla eri puolilta Suomea sosiaali- ja hoiva-alan yrityksiä. Konserni ennustaa liikevaihdon voimakkaan kasvun jatkuvan myös meneillään olevalla tilikaudella.

Sosiaali- ja hoiva-alan yrityksiä Mehiläinen on fuusioinut tytäryhtiöönsä Caremaan, joka toimii Keski-Suomessa Leivoyhtiöt-aputoiminimen alla muun muassa Suolahdessa entisessä Sisä-Suomen sairaalassa. Lääkäri- ja työterveydenhuollossa Mehiläinen on iso toimija Jyväskylässä.

Mehiläinen siirtyi Ambea-konsernille vuonna 2006. Ambea on pohjoismaiden suurin hoiva- ja terveyspalveluiden tuottaja. Sen pääomistajia ovat Jerseyn veroparatiisisaarelle rekisteröity pääomasijoitusrahasto Triton sekä yhdysvaltalainen sijoitusyhtiö KKR.

Kohu Ruotsissa

Ruotsissa Ambea ja sen tytäryhtiö Carema Care ovat olleet toista viikkoa ankaran julkisen keskustelun paineessa, kun Ruotsin televisio ja vaikutusvaltainen Dagens Nyheter -päivälehti paljastivat vakavia puutteita Careman vanhustenhoitolaitoksissa.

Yhtiön väitettiin muun muassa säästäneen vaippahankinnoissa makuuttamalla hoidokkeja tarpeettoman pitkään märissä vaipoissa. Hoitajat ja vanhusten omaiset kertoivat tiedotusvälineissä myös vanhusten runsaista makuuhaavoista ja kaatumisista yhtiön hoivakodeissa. Osa yhtiön palveluita käyttävistä kunnista on sanonut jo irti Carema-sopimuksiaan.

Viime päivinä ruotsalaiset talouslehdet ovat jatkaneet paljastuksia kertomalla, että Carema on maksanut johtajilleen suuria bonuksia yhtiön hyvästä tuloksesta ja kiertänyt veroja ohjaamalla voitot sijoitusyhtiöiden myöntämistä pääomalainoista maksettujen huippukorkojen avulla Jerseyn veroparatiisiin. Jerseyssä korkotuottoja ei veroteta.

Skandaalin seurauksena Carema ilmoitti keskeyttävänsä bonusten maksamisen johtajilleen. Valtiovarainministeri Anders Borg puolestaan sanoi estävänsä uudella lailla veronmaksajien rahoilla yksityisissä hoitoyhtiöissä tahkottujen voittojen siirtämisen pääomasijoitusyhtiöiden kautta veroparatiiseihin.

Suomalaiskomento

Careman emoyhtiön Ambean johto on vahvasti suomalaisissa käsissä. Ambean hallitusta johtaa Fortumin entinen toimitusjohtaja Mikael Lilius, ja konsernin toimitusjohtajana työskentelee Mehiläisen aiempi toimitusjohtaja Matti Bergendahl.

Tiistain Helsingin Sanomien mukaan veroparatiisiyhtiö Tritonin rahastoihin on sijoittanut varojaan muun muassa Kuntien eläkevakuutus Keva. Ruotsalaisista Triton-sijoittajista tunnetuin on Ikea-miljardööri Ingvar Kamprad.

Mehiläinen maksoi tilikaudella veroja vain 0,36 miljoonaa euroa.