Kolumni: Nuorten köyhtyminen ei ole vain suomalainen ilmiö – sukupolvien välille ei tarvita lisää kuiluja

Pitkällä aikavälillä nuorten huono työmarkkina-asema vaikuttaa koko elämänkaaren tuloihin, kulutusmahdollisuuksiin ja lopulta eläkekertymään, professori Terhi-Anna Wilska kirjoittaa.

Kuluneen vuoden aikana mediassa on käyty paljon keskustelua sukupolvien välisten tuloerojen kasvamisesta. Keskustelun aloitti Suomen Pankin viime vuonna julkaistu raportti, jossa analyysit pitkän aikavälin tulonjakotilastoista paljastavat nuorten aikuisten eli niin kutsutun Y-sukupolven tulokehityksen olevan pysähtynyt.

Nykyisten 25–34-vuotiaiden tulot ovat jo jonkin aikaa olleet selvästi pienemmät kuin alle 75-vuotiaiden eläkeläisten, jotka taas edustavat sotien jälkeen syntyneitä suuria ikäluokkia.

Y-sukupolven huonoa tulokehitystä selittää ennen kaikkea lähes kymmenen vuoden pituiseksi venynyt lama. Tähän ovat vaikuttaneet heikentynyt työllisyys ja nimenomaan nuoria rokottaneet sosiaaliturvan leikkaukset.

Vanhempien ikäluokkien ja erityisesti eläkeikäisten tulot ovat kasvaneet lamasta huolimatta. Pitkällä aikavälillä nuorten huono työmarkkina-asema vaikuttaa koko elämänkaaren tuloihin, kulutusmahdollisuuksiin ja lopulta eläkekertymään. Joidenkin arvioiden mukaan nuori ikäluokka uhkaa jäädä pysyvästi köyhemmäksi kuin vanhempansa.

Myös kulutus on painottunut yhä vanhempiin ikäluokkiin.

Kulutustilastojen mukaan alle 30-vuotiaiden kotitalouksien kulutusmenot alkoivat jo 1990-luvun laman jälkeen laskea verrattuna muihin kotitalouksiin ja sama kehitys on jatkunut.

Sukupolvien välisten tuloerojen kasvu on herätellyt mediassa paitsi yleistä kansantaloudellista huolta, myös pohdintaa sukupolvien eriarvoisuudesta. Pitkän aikavälin tilastoissa erityisesti suuret ikäluokat näyttäytyvät onnekkaana sukupolvena.

He olivat poikkeuksellisen pitkään poliittisen vallan kahvassa tekemässä päätöksiä, jotka lisäsivät heidän omaa taloudellista hyvinvointiaan.

Jo 1990-luvun laman aikana tehdyt leikkaukset kohdistuivat pääosin nuoriin ja lapsiperheisiin ja sama ilmiö näkyy nykyisinkin. Joidenkin tulkintojen mukaan Y-sukupolvi kärsii lamasta jo toisen kerran: ensin 1990-luvulla lapsina ja nyt nuorina aikuisina.

Tilastoaineistoja hyödyntävänä tutkijana pidän tilastoja selvästi valhetta ja emävalhetta luotettavampina lähteinä. Silti mielestäni ei pitäisi tuijottaa vain niitä.

Myös nuoret sukupolvet hyötyvät vanhempien ikäluokkien varallisuudesta; ei pelkästään tulevina perintöinä, vaan jatkuvana taloudellisena osallistumisena ja avustamisena.

Lisäksi, vaikka olen itsekin välillä kriittisesti kommentoinut suurten ikäluokkien taloudellista asemaa, en pidä kovin hedelmällisenä sitä, että sukupolvien välille kaivetaan väkisin lisää kuiluja (kun aatteista ja arvoista niitä ei enää löydy).

Nuorten suhteellinen köyhtyminen ei nimittäin ole vain suomalainen ilmiö, vaan monissa muissa länsimaissa on sama tilanne, ja useissa maissa paljon pahempi kuin Suomessa.

Lisäksi erityisesti nuorten ikäluokkien sisällä taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus on kasvanut. Tämä on ongelma, jota kaikkien sukupolvien pitäisi pyrkiä ratkaisemaan yhdessä.

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston sosiologian professori, joka on erikoistunut kulutuksen ja talouden tutkimukseen.