Lentäjiä jäi sairauslomalle talousvaikeuksissa kamppailevassa Air Berlinissä – Yhtiö: "Poikkeuksellisen suuri määrä"

Viime kuussa kerrottiin Air Berlinin hakeutumisesta maksukyvyttömyysmenettelyyn.

Talousvaikeuksissa kamppaileva Air Berlin -lentoyhtiö perui tiistaina joukon lentoja sairauslomien takia. Yhtiön mukaan "poikkeuksellisen suuri määrä" lentäjiä oli ilmoittanut sairauslomasta.

Viime kuussa kerrottiin Air Berlinin hakeutumisesta maksukyvyttömyysmenettelyyn. EU-komissio linjasi aiemmin tässä kuussa, että Saksa saa myöntää tilapäistä tukea yhtiölle, jotta lennot voivat jatkua vielä joidenkin kuukausien ajan.

Lufthansan on kerrottu neuvottelevan Air Berlinin osien ostamisesta ja henkilökunnan vuokraamisesta. Mediatietojen mukaan myös muilla yhtiöillä olisi kiinnostusta Air Berliniä kohtaan.