Kolumni: Aa kesän lapsi kun oon

Lomalla on aikaa kirjallisuudelle ja televisiokin saa huilata hetken, Jaana Martikainen kirjoitta kolumnissaan.

Nämä ovat niitä päiviä, kun elimistö täyttyy koulun tuoksusta ja väristä.

Se on yhdistelmä hiipuvaa lämpöä, haikeaa syksyn tuulta ja alhaalta paistavaa aurinkoa. Minulle se on myös loman olemus.

Niin monta vuotta kesäloma on ajoittunut juuri näihin loppukesän päiviin. Ja yhtä monta kertaa olen ajatellut, että tämä on oikea aika.

Kun loma-aikaan telkkarin katsominen rajoittuu vain leffoihin, on niidenkin katsominen iisimpää, kun aurinko ei hitsaa enää täysillä jokaisesta aukosta keskellä yötä.

Eipä sillä, ei valtaisa aurinko-ongelma ole tänäkään kesänä Suomen maassa katselunautintoja täysin estänyt muutenkaan.

Kun rutiinit eivät määrittele elon kulkua, lomalla voisi periaatteessa notkua elokuvien ja sarjamaratonien ääressä pilkkuun asti.

Mutta ehei. Loma on enemmän kirjallisuuden aikaa. Se rauhoittaa.

Lukeminen on leppoisaa ja lähtee omasta ruhosta, eikä kukaan pakkosyötä tarinaa tiettyyn tahtiin. Aivojen ärsykemäärä rajoittuu yhteen riviin. Kunnon kansalainen lukeekin vähintään yhden klassikon kesälomansa aikana. Se on kuin henkinen suolihuuhtelu.

Itse taisin toteuttaa klassikkorituaalin viimeksi vuonna 2008. Ensi kesänä sitten seuraava kirjallisuuden helmi, niin tiukka kymmenen vuoden jänne pysyy kuosissa. Tällä lomalla kultturellistelen Kingiä.

Tekee kesätauko hyvää tietysti televisiollekin. Sehän on aparaatille suoraan lisää elinvuosia, kun hän huilaa. Liian kauan ei kuitenkaan parane elpyä. Ettei vaan johdot hapristu.