Autot ja liikenne

Kolumni: Punainen ei aina toimi tytöillä

Riikka Mahlamäki-Kaistinen kirjoittaa huonosta päivästään Nissan Noten kanssa.

Näin talven kynnyksellä – tai ehkä jo jopa sen tuulikaapissa – tuli mieleen kokemus viime vuodelta.

Olin lähdössä kauppaan. Pakkasta oli parikymmentä astetta, joten olin reipas ja laitoin perheen kakkosauton, Nissan Noten, liekaan.

Lampsiessani ehkä vähän liiankin pitkäksi vierähtäneen lämmittelyn jälkeen autoon, hyräytin sen käytiin. Auto oli seissyt pihassa pari viikkoa, joten koneesta kuului pikemminkin tylsistynyt hurina kuin innokas murahdus.

Seisonnan takia ajattelin, että annan auton hurista itsekseen sen aikaa kun poistan tuulilasia suojaavan pressun. Ja kyllä – levitän tuulilasille talvisin suojan, koska olen kyllästynyt jatkuvaan skraappaamiseen. Ikkunoitahan nimittäin raaputtelisi ihan mielikseen, jos ei olisi kiire, mutta kiire ja kuuraiset ikkunat kuuluvat yhteen kuin makkara ja sinappi tai pinaattikeitto ja kanamuna.

Note ei ymmärtänyt hyvää tarkoitustani ja sammui välittömästi. Mielenosoituksellisesti ja pirullisesti.

Hyppäsin takaisin ratin taakse ja väänsin avainta. Kuului yn, yn, yn ja vielä kerran yn. Ei inahdustakaan. Kokeilin monta kertaa ja pitkään. Sitten nousin autosta, kävelin sisälle ja heitin oven kiinni liioitellun kovaa ja terävästi. Pressua en tietenkään ikkunan suojaksi enää viritellyt. Jäätyköön mokoma!

Illalla mies palasi töistä, istahti ratin taa ja Note hörähti käyntiin. Se heilutti häntäänsä ja oli valmis tekemään vaikka mitä temppuja. Ajattelin, että ehkä se ei punaisesta väristään huolimatta tykkää naisista.

Mies kertoi, että kyse oli siitä, että tulpat olivat kastuneet. Luulin, että niin käy vain mopoilla ja perämoottoreilla. Sammuminen taas johtui kuulemma kohmeisesta kytkimestä.

Seuraavana päivänä otin alleni sinisen Huyndaini. Noteen päin en edes katsonut.

Yksi asia jäi kuitenkin mietityttämään kovasti tässä puhelimen muistikirjaan viime talvena luonnostelemassani kolumnin raakileessa. Että oliko viime vuonna muka oikeasti kunnon pakkastakin. Kai sitä on kuitenkin itseään uskottava.

Talvesta vielä sen verran, että vaihdoin kaaroihimme renkaat tänä syksynä päivää ennen lumisateita. Olen piirtänyt autotallin seinään tästä johtuen ison ristin. Toiste tuskin tulee näin täydellinen ajoitus onnistumaan. Ja kun sanon, että ”minä vaihdoin renkaat” tarkoittaa tietysti, että mieheni vaihtoi ja minä toimin assistenttina.