Tänne hävittäjät tulevat kuolemaan

23.2.2010 13:49 Timo Nieminen

Sitä sanotaan maailman kalleimmaksi hautausmaaksi. Noin 1 500 jalkapallokentän kokoisella alueella makaa 27 miljardin euron arvosta lentokoneita ja helikoptereita, jotka ovat pääosin kuuluneet Yhdysvaltain armeijalle.

Virallisesti Davis-Monthan lentotukikohdaksi nimetty hävittäjien hautausmaa sijaitsee Arizonan osavaltiossa lähellä Tusconin kaupunkia. Tähän saakka sieltä ei ole suuremmin valokuvia julkaistu, mutta Google Earthin satelliittikuvat tuovat hävittäjähautausmaan jokaisen ihmeteltäväksi.

Davis-Monthanissa on säilötty jo yli 60 vuotta sotilaslentokoneita, joiden ohi tekniikka on ajanut tai joita muista syistä ei enää tarvita. Sotilaiden kielellä paikka tunnetaan nimellä Boneyard (= Ruotovarasto).

Keskellä aavikkoa lojuu noin 4 200 lentokonetta tai helikopteria. Lisäksi alueella on ohjaamoja, moottoreita, siipiä ja muita hylättyjä osia.

Davis-Monthanin hylyt odottavat hyvin pakattuina, koska alueelle tuodut koneet oli alunperin tarkoitus korjata lentokelpoisiksi. Sotatekniikka on kuitenkin kehittynyt ja kehittyy niin nopeasti, että hyvin harvoin Yhdysvaltain ilmavoimat kelpuuttaa konevanhuksia palvelukseen. Yhdysvaltain puolustusbudjetti on ainakin viime vuosiin saakka venynyt ihan mukavasti uusien hävittäjien hankkimiseen.

Joka tapauksessa tuntuu vähän sairaalta katsella David-Monthanin hautausmaata Google Earthin kuvista: 27 miljardin euron arvosta hylättyjä sotaleluja. Olisihan mokomalle rahalle saattanut keksiä muutakin käyttöä.

Keskustelua aiheesta Hali Burton | 23.2.2010 15:12:03 Tuohan on lähikuva mummun hetekasta...onpa laadukas uutiskuva! Vastauksia: 7 | Osallistu keskusteluun