Hankikorri lienee karaistunein kaikista

Uusi kuoriutuva hyönteissukupolvi on aina varma merkki tulevasta keväästä.

Uusi kuoriutuva hyönteissukupolvi on aina varma merkki tulevasta keväästä. Useimmiten varhaisimmat liikkujat ovat aikuistalvehtijoita, jotka havahtuvat suojasäillä.

Kevään ensimmäiset todelliset kuoriutujat nähdään usein kuitenkin jo maaliskuussa, näin tänäkin vuonna. Kirkasvetisillä koskipaikoilla ensimmäiset koskikorennot ovat jo ennättäneet nähdä päivänvalon.

Karaistunein lajeista lienee hankikorri. Se kuuluu rantusiipikorrrien heimoon ja pystyy aikuistumaan, kun ilman lämpötila nousee pariin lämpöasteeseen.

Lajin muodonvaihdos on ns. epätäydellinen. Siihen kuuluu muna, toukka ja aikuinen eli täydelliseen muodonvaihdokseen kuuluva kotelovaihe jää pois. Aikuinen koskikorento kehittyy suoraan toukasta. Koskikorentojen toukat elävät viileissä virtavesissä, joista ne kevättalvella rantautuvat aikuistumaan.

Suomesta on tavattu 36 koskikorentolajia. Aikuiset hyönteiset eivät ole kovin pitkäikäisiä. Lajista riippuen aikuiset elävät vain parista päivästä muutamaan viikkoon. Lyhytikäisimmät lajit eivät nauti aikuisina lainkaan ravintoa. Osa koskikorennoista syö levää ja jäkäliä.

 

Varma kevään merkki