Ilvessaalis pieneni viime vuodesta

SUURPEDOT Ilveksen metsästyskausi päättyi helmikuun lopussa ja saaliiksi saatiin 399 ilvestä. Vuotta aikaisemmin saalis oli 486 ilvestä. Keski-Suomessa myönnettiin 43 lupaa ja saaliiksi tuli 39 ilvestä, vuotta aikaisemmin kaatoja oli 35. Ilveksen metsästysaika alkoi joulukuun alussa lukuun ottamatta poronhoitoaluetta, jossa jahtiin päästiin jo lokakuun alussa.

Suomen riistakeskus myönsi kannanhoidollisen poikkeusluvan yhteensä 420 ilveksen metsästämiseen.

Koko maassa esiintyvä ilves on Suomen runsaslukuisin suurpeto, jonka määrä on kasvanut voimakkaasti kymmenen viime vuoden aikana.