Piilottelevat aristokraatit

Nyt on aika pöllöretken! Siis jos haluaa havainnoida noita metsiemme piilottelevia aristokraatteja. Keski-Suomessa pikkunisäkäskannat ovat selvästi vahvistuneet, ja pöllöt siten löytäneet niin paljon evästä, että harkitsevat vakavasti lisääntymisyritystä. Näkemään tosin pöllöjä ei tänäkään vuonna pääse kuin tuurilla. Pöllöretkeilyssä onkin kyse kuuntelusta. Pöllöt aloittavat soitimensa lopputalvesta – alkukeväästä, ja koiraspöllöt ilmoittavat lajityypillisellä laulullaan kelpoisuutensa.

Ensimmäisen aurinkoisen kevätpäivän jälkeen, kun on luvassa tyyni ja sateeton yö – silloin tulee iskeä. Ainakin koillisessa sekä myös jossain määrin läntisessä ja eteläisessä Keski-Suomessa kuuluu olevan hyvin helmi- ja viirupöllöjä äänessä. Saattaapa sinnikkään retkeilijän korviin kantautua vähälukuisempienkin pöllöjen, kuten huuhkajan, lapin- tai lehtopöllön ääniä.

Talven kääntyessä kohti kevättä on luonnossa yhä enemmän havainnoitavaa. Varsinkin suojasäillä kannattaa kohdistaa katseet myös hangen pinnalle. Varmimmin hangen pinnalta löytää pienen pieniä hyppyhäntäisiä, jotka normaalisti elävät maaperässä tai maanpinnalla.

Muutamat lajit ovat erityisesti sopeutuneet lumessa liikkumiseen ja ne nousevat hangelle levittäytyäkseen uusille elinalueille. Joskus sopivan kostealla säällä lumen pinta aivan kihisee näitä mustia otuksia. Niiden on monin verroin helpompi edetä pomppien lumella kuin varvikossa ja sammalikossa.

Hyvällä onnella lumella voi tavata ryhmiensä erikoisuuksia, kuten sääskiin kuuluvia siivettömiä lumivaaksiaisia ja kärsäkorennoista lumikorentoja. Ja aivan varmasti hangella kohtaa kohmeisesti liikkuvia hämähäkkejä ja kevättalven hankikannolla tomerasti eteneviä ruostesiipiperhosen karvaisia toukkia.

Hiihtelen keväthangilla ja äkkään koivupökkelöstä säännöllisiä reikiä. Nämä noin viiden millin kokoiset reiät ovat siistissä, rungonsuuntaisessa ja vajaan vaaksan mittaisessa pystyrivissä. Kyseessä on yleisen koivunmantokuoriaisen naaraan tekemiä hengitysreikiä.

Kuoren alta löytyy pintapuuhun kovertunut vahva, pystysuuntainen emokäytävä, jonka reunoille naaras munii. Toukat vuorostaan kovertavat hentoja, aaltoilevia käytäviään sivusuunnassa emokäytävän molemmin puolin. Mantokuoriaisen syömäkuvio onkin tunnistettavissa, vaikka kaarna olisi jo kadonnut.

Nimensä mukaisesti koivunmantokuoriainen elää koivulla. Laji suosii erityisesti varttuneiden ja heikentyneiden puiden latvaosia, mutta leviää myöhemmin puun alaosiin. Laji voi iskeytyä myös kuorelliseen koivupuutavaraan.

Varsinaista haittaa lajista ei juuri ole, paitsi yksittäisille jo valmiiksi heikentyneille puisto- ja pihapuille. Koska laji talvehtii toukkana, niin tälläkin hetkellä lähikoivusi latvassa saattaa jurottaa kuoriainen poikineen.

Lähetä luontoon liittyviä kysymyksiä ja havaintoja osoitteeseen luonnossa.group@korppi.jyu.fi. Asiantuntijoina toimivat Jyväskylän yliopiston tutkijat Jari Haimi, Heikki Helle, Atte Komonen, Jyrki Torniainen, Marko Haapakoski ja Minna-Maarit Kytöviita sekä luontokuvaaja Jussi Murtosaari.