| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot | Sanomalehti opetuksessa | Keskisuomalainen Oyj |
|
|
|
Keski-Suomi juhlii Wolmar Schildtin hengessä
Keski-Suomen päivää vietetään huhtikuun 18. päivä. Alunperin päivämäärä valittiin merkkipäiväksi siitä syystä, että kyseisenä päivänä vuonna 1865 piirilääkäri
Keski-Suomen päivää vietettiin ensi kerran vuonna 1984 muun muassa kulttuuri- ja urheilutapahtumien, seminaarin ja pääjuhlan merkeissä.
Tänä vuonna laaja-alainen teemapäivä tuo mukanaan Jyväskylän Paviljongissa pidettävän seminaarin, jonka juhlapuhujaksi on kutsuttu Suomen Pankin pääjohtaja
Eri alojen vaikuttajia keräävän seminaarin otsikkona on Kansainvälistyvä Keski-Suomi maailmantaloudessa.
Kulttuuria kaikenikäisille
Asiateemoja käsittelee myös Keski-Suomen kulttuuriyhdistys ry, joka järjestää paneelikeskustelun työttömyydestä Jyväskylän kaupunginkirjastolla kello 17 alkaen. Aihetta alustaa tutkija, hankesuunnittelija
Terveysasiaa edistämässä nähdään Keski-Suomen kansanterveyden edistämiskeskus ry Kantere. Keski-Suomen päivänä ollaan sanan mukaisesti "sydämen asialla". Kauppakeskus Forumissa on koko iltapäivän ajan tarjolla elämäntapaneuvontaa, terveystietoa, mittauksia ja testauksia. Juontajana toimii maalaislääkäri
Keski-Suomen Kylät ry esittäytyy Jyväskeskuksessa aamukymmenestä iltakuuteen. Mukana muun muassa Toivakan Kankaisten kylä, joka tuo koko koululaisporukkansa esiintymään kaupunkilaisille.
Sanataideyhdistys Rapinan ohjaajat odottelevat koululaisia ja pienempiäkin sanataiteilijoita Jyväskylän Kirjailijatalolle aamuyhdeksästä kahteen.
Keski-Suomen 4H-piiri puolestaan kokoaa totuuksia lasten suusta kerhoissa ja kouluissa eri puolilla Keski-Suomea. Kysymys kuuluu: Mikä Keski-Suomessa on parasta? Totuudet julkaistaan myöhemmin Jyväskylän kaupunginkirjastolla.
Keskisuomalaisessa avoimet ovet
Sanomalehti Keskisuomalainen juhlistaa Keski-Suomen päivää pitämällä Aholaidassa avoimia ovia kaikille kello 8.30-17 välillä. Ohjelmassa on muun muassa verkkolehden esittelyä, toimittajatapaamisia ja yritysesittelykierros. Myös lukija-asiamies
Aamulla lapsia viihdyttää Killi, joka jakaa laitelippuja Suomen Tivoliin. Kulttuurinnälkäisille on varattu näyttelytilaan Keski-Suomen luontokuvakilpailun satoa.
Lauantaina Keskisuomalainen järjestää Jyväskylän Forumissa lukijatapaamisen, jonka teemana on kiertokulku. Aiheesta ovat kertomassa luontokuvaaja
Lauantaina kello kahdeltatoista julkistetaan Keski-Suomen luontokuvakilpailun voittaja ja esillä on myös kilpailun parhaita otoksia. Mukana tapahtumassa on myös lukija-asiamies Arvi Lind, uutistoimittaja

