Psykologi: Lopettakaa tappajasta kirjoittaminen

27.9.2008 11:27 (Päivitetty 27.9.2008 11:27)
Kuva: Tiina Mutila

Saksalaispsykologi Jens Hoffmannin mielestä koulusurmaajasta kirjoittaminen pitäisi lopettaa.

Meeri Ylä-Tuuhonen

Kauhajoen tapahtumien uutisointi hämmentää koulusurmia tutkinutta saksalaispsykologia. Hänestä uhrit ja suru ovat saaneet todella vähän tilaa suomalaismediassa. Sen sijaan surmaaja tunnetaan tarkasti myös maan rajojen ulkopuolella.

- Lopettakaa kirjoittaminen. Ratkaisevaa on, että tekijästä uutisoidaan mahdollisimman vähän. Jos esimerkiksi tekijän nimeä ei mainita, hän ei saavuta tavoittelemaansa kuuluisuutta, sanoo saksalaistutkija Jens Hoffmann Darmstadtin teknillisestä yliopistosta.

Kriminaalipsykologiaan erikoistunut Hoffmann osallistuu tällä viikolla Jyväskylässä järjestettävään eurooppalaisten perhetutkijoiden tapaamiseen. Hänestä koulusurmat Yhdysvalloissa ja eripuolilla Eurooppaa ovat karmivan samankaltaisia.

- Tekijät matkivat toisiaan. Suomen tapauksessa netissä ollut materiaali poistettiin esimerkillisen nopeasti, mutta samoja kuvia esitellään nyt laajasti mediassa. Kuvat olisi tyylikästä julkaista tunnistamattomina, jottei tekijästä tule sankaria, Hoffmann varoittaa.

Suomessa nyt vellova keskustelu aselaista on Hoffmannin mukaan tärkeää, mutta vie pois itse asian ytimestä.

- Meillä on esimerkkejä siitä, kuinka vastaavia tekoja on tehty esimerkiksi puukoilla, Hoffmann muistuttaa.

Kommentit

Gögö kirjoitti 27.09.2008 12:03

Olen ihmetellyt samaa asiaa, eikä mielestäni ole tarpeen tehdä tekotavan yksityiskohdista opetusmateriaalia ja jakaa sitä kaiken kansan tietoon.
 

Fidel kirjoitti 27.09.2008 13:19

Koska lehtien uutisten taso on sillä asteella että ruijassa auton alle jäänyt kettukin pääsee etusivun uutisiin niin tällaisesta joukkosurmasta tietenkin revitään irti viimeisetkin mehut. ajattelematta senkummemmin kuinka loukkaavaa ja epäreilua se on rikoksen uhreja ja asianosaisia kohtaan. tällainen mässäily olisi pitänyt lopettaa jo ajat sitten. eiköhän tämäkin tapahtuma ole tullut kaikille selväksi jo ajat sitten,ei sen yksityiskohtia pitäisi levitellä pitkin maailmaa.

Calle kirjoitti 27.09.2008 14:20


Saksalaispsykologi on oikeassa. Olen ihmetellyt itsekin, miksi järjettömien tekojen teklijästä ja hänen aseestaan kirjoitetaan ja puhutaan niin paljon, miksi ei todellakin surusta ja kaikesta mitä ei ennenkaikkea siitä, mitä jostakin syystä ihan järjiltään mennyt kaveri saa aikaan. Metsästäjänä tiedän, että näiden koulumurhaajien ase on sopiva lähinna loukkupyyntiin eli loukkuun jääneiden supikoirien ja muiden riistanhoidon kannalta hankalien eläinten lopettamiseksi. Ei pienoispistooleja tarvitse kukaan koulupoika!!!!  Median huomio saattaa olla osasyy, miksi joku nuori ihminen haluaa "nimensä historiaan".  Mediassa pitäisi kertoa asiat ihanb toisin kuin esittelemällä joukkomurhaajan isoja kuvia. Tapahtumat pitää tietysti kertoa, mutta ilman, että murhaajalle tulee minkäänlaista gloriaa. Nettiin lienee madollista puuttua, mutta muussa uutisoinnissa massamurhaajan kuvat ja muut tiedot voisi jättää hyvin vähiin ja kertoa vain, että kyseessä oli sairas ihminen. Kaikki löpinät filosofiasta ja tai maailmankatsomuksellisista perusteista älyttömälle  tappamiselle olisi syytä lopettaa. Ei 18- tai 22-vuotiaskaan ole vielä mikään filosofi, vaikka olisikin lukenut joidenkin ihmistä vihaavien "ajattelijoiden" kirjoituksia. Jokelan vastaavan tapauksen yhteydessä ihmettelin jo kuinka filosofi Frienrich Nietzsche oli kaivettu esiin ja etsitty sieltä perusteita 18-vuotiaan nuoren sekoamiselle. Minusta näille koululaisten massamurhille ei pidä eikä saa etsiä mitään filosofisia perusteita. Kaikkien meidän tulee miettiä, miksi ns. tavallinen koululainen/opiskelija päätyy toimintaan, jota on nähty vajaan vuoden sisällä kahdessa paikassa. Syyt liittyvät enemmän koko tähän yhteiskuntaan ja ennenkaikkea siihen minkälaista kuvaa ihmisyydestä se välittää eri kienoja käyttäen. En syytä hallitusta, mutta kova kilpailu joka paikassa, yhteisöllisyyden ajatuksen puute ja liika yksilöllisyyden korostaminen ovat mielestäni tietynlaista perustaa hulluudelle, jota on nyt nähty ja riittävästi. Media ei ole syytön eikä syyllinen, mutta kun vilkaistaan sen viihdeohjelmia, joissa aina on kysymys "verisestä" kilpailusta ihmisten kesken, ei TV:aan ihan syytön ole. Miksi ei edes yritetä tehdä tai tilata ohjelmia, joissa ihmistrn ystävyyteen ja yhteistyöhön perustuvat toimintatavat ovat vahvoilla eikä vaan äänestetä aina joku ulos pelistä.

Kalebi Tynkkynen, Jyväskylä

 

 

 

Mauno Voutilainen kirjoitti 27.09.2008 14:36


Joittenkin psykopaattien ja virkasellaisten toimenkuvaan kuuluu "opastaa" että lopettakaa pahoista asioista kirjoittaminen ja puhuminen, maailma paranee. Näinhän se varmaan on, ei niitä kaikkia ole pakko lukea mutta tappajasta pitää puhua, kuka hän oli, mistä hän tuli, ei "sankarin" luomiseksi, vaan jotta edes vähän ymmärtäisi että mikä johtaa hirmutekoihin ja mikä on mennyt vikaan. Oma kerettiläinen ohjeeni on että nuorten miesten tulisi saada kunnolla asiallista naista, jäisi turhat hötkyilyt vähemmälle.

Eikö tämä viisastelijapsykologi halua ymmärtää muita kuin valittujen palojen ihanneihmisiä jotka tulevat vastaanotoille tyhjiä puhumaan ja maksavat hyvin?

Siskoissa on yksi psykiatri ja hän on samanlainen, oikeista asioista ja elämästä ei halua tietää, kun soitti, kerroin ruokajonoista, että saan edes vanhaa ruokaa syödäkseni, pisti puhelun poikki.

Mauno Voutilainen

MT kirjoitti 27.09.2008 14:45

Niin, en ole ihan varma siitä, että ainakaan vaikenemisesta olisi mitään hyötyä. Se vain antaa tilaa kuvitelmille teon taustoista. Asia hahmottuu hitaasti ja ensimmäiset vaikutelmat synnyttävät käsityksen siitä, että nyt tiedettäisiin tästäkin traagisesta tapauksesta tarpeeksi. En oikein käsitä nyt niitä puheita, jotka jotenkin tähtäävät keskustelun rajoittamiseen. Asia on liian vaikea ja monimutkainen, että sitä saisi suitsia liikaa.

Olen ihmetellyt sitäkin mistä nousee käsitys siitä, että tällaisessa tapauksessa olisi jotakin gloriaa. En käsitä ollenkaan. Kuka sellaista ajattelee? Eikö pikemminkin tule tunne häväistyksi tulemisesta, kun tuollaisten tekojen jälkeen jokainen tietää minkä näköisestä kaverista on kyse. Siinä samalla menee perhe ja suku ja kaikki läheisetkin.

Minusta on erittäin tärkeää, että aivan yksilötasolla tuotaisiin esille niitä taustoja, jotka ovat johtaneet näihin surmatekoihin. Tämän päivän Iltalehdessä oli pitkä  juttu siitä, että Saari oli koulussa kiusattu joillakin luokka-asteilla, samoin armeijassa, joutunut vaihtamaan koulua ja paikkakuntaa, ei ollut oikein saanut kavereita, oli kuitenkin pärjännyt koulussa, perheessä oli ollut kuolemantapaus. Hyvin paljon samaa kuin Auvisessa. Eikä varmaan ketään, jonka kanssa noitakaan asioita olisi voinut käsitellä.

Jokelan surmien yhteydessä tuotiin aivan liikaa esille "yhteiskunnallisia" piirteitä. Kohde oli aivan liian helppo ja materiaaliakin toki oli sen pohjaksi. Sen alle kuitenkin jäi koulukiusaaminen, eristäytyminen, mielenterveyspalvelujen saamisen ongelmat. Vasta kuukausia myöhemmin tuli esille Auvisesta tehty psykologinen profiili ja hänen äitinsä kertomus siitä, mitä ongelmia heillä oli ollut avun saamiseksi. Se ei vain siinä vaiheessa enää kiinnostanut ketään, ei ainakaan niitä, jotka heti tekojen tapahduttua "tiesivät" tapahtumien syyt.

Mitä meillä tavallisilla ihmisillä on muutakaan mahdollisuutta kuin yrittää käsittää, minkälaiset elämäntilanteet ja mielentilat tällaisten tapahtumien taustalla on. Ja mistä muualta me niistä saamme tietää kuin mediasta. Kyllä median tehtävänä on myös kertoa ja käsitellä mahdollisia syitä. Tavalliset kansalaisethan, perheet, isät, äidit, opettajat, kaverit ovat niitä, jotka huomaavat ja tunnistavat ongelmat ensimmäisenä. Ei kukaan psykologi tai muu mielenterveyden asiantuntija.

Siitä syystä tavallisten ihmisten pitää saada jotakin kättä pitempää, jotta he voisivat ymmärtää paremmin sitä maailmaa, jossa nuoret elävät. He kuitenkin elävät täydellisen toisessa maailmassa kuin heidän vanhempiensa ikäpolvi.

milma kirjoitti 27.09.2008 14:50

Kättä pidempää? Tutuskaa vanhemmat lastenne maailmaan, siinä on kättä pidempää, ei nuoriso mitään peikkoja ja outoja ole...Nuoriso  ja lapset elämää opettelevia "untuvikkoja" joita vanhempien pitäisi suojella...me vanhemmat pelkäämme heitä, kuten MT osuvasti toi julki....
 

milma kirjoitti 27.09.2008 14:54

Me vanhemmat olemme eriytyneet lasten ja nuorten maailmasta....Meissä on vika!
 

MT kirjoitti 27.09.2008 15:10

Tässä kyllä tuli taas suomalaisille yksi ulkomaalainen jumalankuva, jota kumarretaan seuraavat viikot.

Heräsi aamulla uutisen luettuani sekin ajatus, että saksalainen psykologi. Siis maasta, jossa onnistuttiin vaikenemaan kuuden miljoonan juutalaisen tappamisesta ja sen jälkeen muutama vuosikymmen viettivät hiljaiseloa tekemistensä kanssa.

Voihan tuolla psykologilla olla jotakin todella hyvää tietoa siitä, mitä ovat käyttäytymisen muutokset vähän ennen aiottuja surmatekoja. Nyt kyllä käy niin, että koko tapahtuma vaietaan täysin. Toivottavasti hänellä on myös sanottavaa siihenkin, miten tämä ongelma on nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan ongelma.

Oma käsitykseni on, että aiheesta nimenomaan pitäisi keskustella, mutta niin, että asian tragiikka, surkeus, suru, peruuttamattomuus, hyödyttömyys ja toimimattomuus eivät missään vaiheessa unohtuisi. Ja niin, että tuollaisia tekoja miettivät ajattelisivat myös tekonsa seurauksia uhriensa läheisille ja koko yhteisölle.

Tuollaisen teon tekijä on niin täynnä omaa vihaansa, ja omaa kyvyttömyyttään päästä yli vaikeuksistaan. Silloin pitäisi antaa jo vuosia ennen etukäteen joitakin positiivisia ja toimivia keinoja, joilla vastaavissa itsetuhoisissa ajatuksissa olevat löytäisivät muitakin keinoja vihansa käsittelyyn kuin jotkin netin vihayhteisöt.

Sellaisia foorumeita ei vain tosiasiassa ole. Kukaan ei voi mennä julkisella palstalla kertomaan ajatuksistaan, ei uskalla, ei voi. Siksikin noin kovat vihantunteet jäävät huomaamatta.

Eikä Voutilaisenkaan keino valitettavasti toimi aina käytännössä ainakaan vapailla markkinoilla, vaikka se tavallaan periaatteessa hyväkin on. Aivan samoista syistä, jotka ovat surmienkin taustalla.

milma kirjoitti 27.09.2008 15:12

Puhuessani vanhemmista tarkoitan kaikkia vanhempia naapureita, sukulaisii, tuttaviii...otetaan vastuu nuorisostamme, ollaan aitoja mummia ja pappoja kaipaamatta kauneusleikkauksia, ikuista nuoruutta...Elettäs kuten vastuuntuntoiset aikuiset elävät...Joskus tuntuu että "kersat" joutuvat kasvattamaan aikuisia...Elävätkö esim. tämän päivän mummit ja papat kadotettua bile aikaa?  Arvonne rakkaat vanhemmat, missä elämän arvonne?
Nuorisolla arvot kohdallaan, tietty mustavalkoisuus, ehdottomuus, mutta kuka vie nuorisolta toivon parempaan tulevaisuuteen, tulevaisuuteen yleensä...?   Nyt on arvoisat vanhemmat peiliin katsomisen paikka....

MT kirjoitti 27.09.2008 15:31

Me vanhemmat olemme eriytyneet lasten ja nuorten maailmasta....Meissä on vika!
 

(milma 27.09.2008 14:54)

Näinhän asia on. Osittain. Siksi pitäisi olla niin paljon kaikkia muitakin keinoja ongelmien havaitsemiseksi. Ja kun kuitenkin on niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat joka tapauksessa siinä tilanteessa, että  he ovat kovin yksin ongelmineen.

Ei tässä nyt kaivata syyllistä niinkään, vaan sen ymmärtämistä missä voitaisiin tehdä toisin. Yhteiskunta koettelee vanhempia hyvin kovalla tavalla. Heitä en lähtisi syyllistämään, he ovat parikymmentä vuotta toimineet jaksamisensa rajoilla, vaikka totta kai on selvä, että hehän ensimmäisenä voisivat nähdä sen, mikä pitäisikin nähdä.

Vanhemmat ovat vain olleet noidenkin kahden nuoren miehen kehitysvuosien aikana monella tavoin hyvin kovilla. Silloin voivat heidän kaltaisensa hiljaiset ja koulukiusatut nuoret jäädä huomiotta jopa niin paljon, että sitten naksahtaa.

Voitaisiin kysyä sitäkin, mihin ihmeeseen vanhempien pitäisi kiinnittää huomiotaan, jos nuori ei kotona oireile, käy koulunsa, ei kerro koskaan  kiusaamisestaan, on sopuisa ja vaivaton, vaikkakin vähän eristyvä, eikä oikein saa kavereita. Pitäisikö niitä kavereita väkisin hankkia, varsinkin kun nekin saattavat olla usein sellaisia, joista nuori ei itse välitä lainkaan.

Tuollaisia nuoriahan on vaikka kuinka paljon, vaikka lehdissä annetaankin sitä kuvaa kuinka kaikki hymyilevät ja kaikilla on kavereita, kivoja harrastuksia ja seuraa valittavissa ihan jonosta. Eihän maailma tuollainen ole paitsi lehdissä ja elokuvissa.

Jos tässä jotakin haluaisi syyllistää, ja minä kyllä haluan, on tämä nykyinen maailma. Sen globalisaatiot, markkinaliberalismit, markkinavetoisuus, pörssivetoisuus, työelämän vaatimukset, kovat suorituspaineet,  riittämättömyyden tunteet, aatteellinen tyhjäkalloisuus, tunne siitä, että mihinkään ei voi vaikuttaa, tunne siitä, että kukaan ei huomaa, ei välitä, ei ole kiinnostunut, ei käsitä, ei ymmärrä. Tuollaiset asiat menevät läpi yhteiskunnan, joka tasolla, joka työpaikalla, joka ihmissuhteessa. Se meidän varsinainen ongelmamme on.

Ja kun se kohdistuu vanhempiin, niin mistä hemmetistä heiltä löytyy aina riittävästi voimavaroja siihen, että he näkisivät muutakin kuin oman täydellisen uupumisensa ja hyväksi käytetyksi tulemisen tunteensa.

milma kirjoitti 27.09.2008 15:41

Vanhempien ELÄMÄNARVOT..Ovatko ne raha, työ, perhe? Mitä asetetaan elämässä etusijalle?
Jotain unohdettu?  Omat isovanhempani, sodanjaloista selvinneet, työntäyteistä elämää eläneet eivät hylänneet lapsiaan, kuten tänä päivänä...Antoivat ehkä liikaakin, ja yltäkylläisyyden keskellä kasvaa vain näkemään oman napansa, omat tarpeensa. Lapset, välttämätön paha.

Veikko Mäkinen kirjoitti 27.09.2008 15:57

Olen ihmetellyt samaa asiaa, eikä mielestäni ole tarpeen tehdä tekotavan yksityiskohdista opetusmateriaalia ja jakaa sitä kaiken kansan tietoon.
 

(Gögö 27.09.2008 12:03)

"Jos esimerkiksi tekijän nimeä ei mainita, hän ei
saavuta tavoittelemaansa kuuluisuutta, .."

Suurinpiirtein tähän päätelmään päädyttiin myös Suomen ensimmäisen lentokokaappauksen tiimoille perustetussa kriisityöryhmässä H-Vantaan lentoaseman bunkkerissa. Jo silloin pyydettiin mediaa noudattamaan ohjetta. Tuon kaappauksen suorittajakin myönsi hakevansa kuuluisuuden kautta huomiota (omasta mielestään) kärsimänsä vääryyden (verottaja!) uudelleen esille ottamiseksi oikeusistuimessa. Sama motiivi on todettu mm. pyromaaneilla.

Isosisko valvoo kirjoitti 27.09.2008 16:35


Tuota sanomaa varten tänne ei tarvitse raahata psykologia Saksasta asti.

Media nyt kirjoittaa sitä mikä myy: väkivalta ja seksi. 

Kirkonkyläinen kirjoitti 27.09.2008 16:43

Entä jos puhutaan suuremman luokan ihmisvihaajista, jotka nekin ovat luettavissa tappajiin, heistä sellaisista, Hitler ja Stalin, heistä on kirjoittaneet, ehkä hiukkan enemmän, ei puolustellen niin kuin Kauhajoen kaverin kohdalla kehoitetaan sulkeutumaan tappajia ihannoivaan, heitä suojelevaan mainontaan. Missä kohden näette Kauhajoen tappajassa sankaruutta. sillä kun sellaisia hyysäätte, lisää vastaavanlaista saattaa esiintyä vielä pitkän aikaa.

Pölöhö kirjoitti 27.09.2008 17:38


Joittenkin psykopaattien ja virkasellaisten toimenkuvaan kuuluu "opastaa" että lopettakaa pahoista asioista kirjoittaminen ja puhuminen, maailma paranee. Näinhän se varmaan on, ei niitä kaikkia ole pakko lukea mutta tappajasta pitää puhua, kuka hän oli, mistä hän tuli, ei "sankarin" luomiseksi, vaan jotta edes vähän ymmärtäisi että mikä johtaa hirmutekoihin ja mikä on mennyt vikaan. Oma kerettiläinen ohjeeni on että nuorten miesten tulisi saada kunnolla asiallista naista, jäisi turhat hötkyilyt vähemmälle.

Eikö tämä viisastelijapsykologi halua ymmärtää muita kuin valittujen palojen ihanneihmisiä jotka tulevat vastaanotoille tyhjiä puhumaan ja maksavat hyvin?

Siskoissa on yksi psykiatri ja hän on samanlainen, oikeista asioista ja elämästä ei halua tietää, kun soitti, kerroin ruokajonoista, että saan edes vanhaa ruokaa syödäkseni, pisti puhelun poikki.

Mauno Voutilainen

(Mauno Voutilainen 27.09.2008 14:36)

Tuo saksalaispsykologi taitaa olla samaa tasoa kuin SEDUn koulupsykologikin. Änkyttäjä-Matti änkytti, että Kauhajoella on asiat hyvässä mallissa, koulupsykologikin on.

Siitä huolimatta tapahtui se, mikä tapahtui.  Maunolle täydet pisteet kommentistaan!
 

Kirkonkyläinen kirjoitti 27.09.2008 22:25

Maunon ensimmäisessä osassa on kiteytetty, miten pitää menetellä ja mitä mieltä olla kyseisestä yhteiskunnallisesta kieroutumasta.

Keskustelupalstan uudistuksen takia tätä artikkelia ei voi enää kommentoida. Halutessasi keskustella aiheesta voit avata keskustelupalstalle uuden viestiketjun.

Videot