Kuntavaalit

Kuntavaalit

Kuntavaalien tulos on vahvistettu – arpa ratkaisi kahden kohtalon

Kuntavaalien tulos Jyväskylässä on vahvistettu.

Keski-iältään 44-vuotias ja 51-prosenttisesti naisista koostuva Jyväskylän valtuusto kokoontuu ensimmäisen kerran 5. kesäkuuta.

Kuntavaalit

Jyväskylä sai kuntavaalien tuloksesta valtavan julkisuusryöpyn – "Todella hienoa!"

Vihreiden voitto nosti Jyväskylän otsikoihin.

Vihreiden vaalivoitto huomattiin televisiossa, radiossa ja sanoma- ja iltapäivälehdissä. Uutinen kiri jopa Kiinaan saakka.

Kotimaa

Alun hämmennyksestä ja suuttumuksesta toivuttuaan Tuula Karttunen suhtautuu kohteluunsa äänestyspaikalla lähinnä huvittuneesti.

Asiatonta kohtelua äänestyspaikalla – "Hetken mietin, äänestänkö enää ikinä"

Vaalitoimitsija kehotti lyhytkasvuista Tuula Karttusta olemaan piirtelemättä kopin seiniin.

Kuntavaalit

Paavo Väyrynen.

Suomi Ensin -jäsenet kiittelivät vaalivalvojaisissa Väyrystä tuesta ja opetuksesta

Tuore helsinkiläisvaltuutettu kiistää olevansa Kremlin mannekiini.

Kuntavaalit

Suomenmaa: Kääriäinen vaatii vaalitappion syiden perkaamista

Tappiota ei voi sivuuttaa olankohautuksella, kansanedustaja Seppo Kääriäinen sanoo.

Kuntavaalit

Myös Trump ja Mustanaamio saivat ääniä kuntavaaleissa

Alustavan laskennan perusteella koko maassa hylättiin runsaat 16 000 ääntä.

Uusimmat

Kuntavaalit

Asiatonta kohtelua äänestyspaikalla – "Hetken mietin, äänestänkö enää ikinä"

Suomenmaa: Kääriäinen vaatii vaalitappion syiden perkaamista

Kuntavaalien tulos on vahvistettu – arpa ratkaisi kahden kohtalon

Suomi Ensin -jäsenet kiittelivät vaalivalvojaisissa Väyrystä tuesta ja opetuksesta

Myös Trump ja Mustanaamio saivat ääniä kuntavaaleissa

Jyväskylä sai kuntavaalien tuloksesta valtavan julkisuusryöpyn – "Todella hienoa!"

Pääkirjoitus: Jyväskylän uusi valtuusto nojaa vasemmalle

Ehdokas jakoi vaaliesitteitä äänestyspaikalla Eurajoella – poliisi ei aloita esitutkintaa

Mahdollista tämäkin – Nollalla äänellä varavaltuutetuksi Keuruulla

Perussuomalaiset haluavat olla vaikuttamassa

Äänestäjät arvostivat kasvatusalan osaamista – 13 % valtuutetuista opettajataustaisia

SDP:n piirijohtajat pettyneitä vaalitulokseen: "Vakava keskustelu täytyy käydä"

Kuntavaalien teemana olivat nyt arvot

Keskustan kannattajat jäivät kotiin – hallituksen lopputaipaleesta tulossa vaikea

Oikeusministeriön Jääskeläinen: Valitsijayhdistysten asema ei kohtuuton

Ähtärissä, Inarissa ja Outokummussa naisvaltaisimmat valtuustot

"Vaaleissa annettiin kyllä-ääni kaupunkien hallitulle kasvulle ja kehitykselle"

Puolueet arvioivat: Valtuustoihin aiempaa enemmän maahanmuuttajia

Terho ei ota riippakiveä puolueen vaalitappiosta

Vihreiden puheenjohtajakisa käynnistyy kevään mittaan

Kaupunkipuolueet menestyivät etelän kaupungeissa

Emma Kari puheenjohtajakisasta: Kesäkuuhun on vielä pitkä aika

Jyväskylän kaupunginvaltuustoon äänestetty piraatti: Kannatus kertyi nuorilta

Kihniö on perussuomalaisin kunta – Uurainen putosi puolueen kahdeksanneksi vahvimmaksi

Analyysi: Perussuomalaisten kansanedustajat jakavat Soinin toiveen: punavihreitä ei haluta päästää valtaan

Vihreiden puheenjohtajakisaa harkitsee myös kansanedustaja Ozan Yanar

Uutisen takana: Mistä Jyväskylän vihreä vallankumous kumpusi?

Ukkovalta vaihtuu akkavaltaan Jyväskylän valtuustossa

Äänten lasku venyi Vantaalla ennätyksellisen pitkään

Valtuustoissa miesvalta, iäkkäin valittu on 84-vuotias

Lisää uusimpia

Kuntavaalit

Pääkirjoitus: Jyväskylän uusi valtuusto nojaa vasemmalle

Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokous maaliskuussa. Keskisuomalaisen pääkirjoituksen mukaan uusi valtuusto nojaa aiempaa enemmän vasemmalle.

Vihreiden kannalta olisi noloa, jos ensimmäinen suuren yliopistokaupungin poliittinen johtoasema johtaisi kaupungin talousongelmiin, pääkirjoituksessa todetaan.

Vihreät juhlivat vaali-iltana Jyväskylässä Poppari-ravintolassa. Oikealla kaupungin ääniharava Touko Aalto.

Jyväskylän valtuustoon valitut vihreät vahvasti kallella vasemmistoon

Toimittaja Teemu Rauhala (vas.), päätoimittaja Pekka Mervola ja toimittaja Satu Kakkori Uutisen takana -studiossa.

Uutisen takana: Mistä Jyväskylän vihreä vallankumous kumpusi?

Luetuimmat

Kuntavaalit

Ehdokas jakoi vaaliesitteitä äänestyspaikalla Eurajoella – poliisi ei aloita esitutkintaa

Kuntavaalit

Mahdollista tämäkin – Nollalla äänellä varavaltuutetuksi Keuruulla

Tuomo Kyllästinen nousi valtakunnan julkisuuteen vuonna 2008 MTV3:n Ennätystehdas-ohjelman tempuillaan. Nykyään hän kelluu muun muassa siltarummuissa.

Kuntavaalit

Perussuomalaiset haluavat olla vaikuttamassa

"Puolueen sanoma ei ole mennyt perille, mutta opposition hokema on."

Kuntavaalit

Äänestäjät arvostivat kasvatusalan osaamista – 13 % valtuutetuista opettajataustaisia

Opetus- ja kasvatusalan osaajat ovat hyvin edustettuina suurimpien kaupunkien tulevissa valtuustoissa.

Suurimmissa kaupungeissa kasvatusalan ammattilaisia valittiin suhteellisesti eniten Oulussa, vähiten Helsingissä.

Kuntavaalit

SDP:n piirijohtajat pettyneitä vaalitulokseen: "Vakava keskustelu täytyy käydä"

SDP:n kannatus jäi kuntavaaleissa 19,4 prosenttiin. Se oli isku myös puolueen johtoon helmikuussa uudelleen valitulle Antti Rinteelle.

"Kyllähän vaalien olisi pitänyt hoitua paremmin."

Nimellä

Kuntavaalien teemana olivat nyt arvot

Anita Kärki.

Vanhat suuret puolueet ovat arvojen vaaka-asetelmassa jääneet tasapainoilemaan hahmottomasti jonnekin puoliväliin.

Kuntavaalit

Keskustan kannattajat jäivät kotiin – hallituksen lopputaipaleesta tulossa vaikea

Äänestysinnon lasku oli yksi syy keskustan vaalitappioon. Kuvassa pääministeri Juha Sipilä.

Tutkija: Keskusta joutuu nyt pohtimaan, onko sen hallituksessa harjoittama politiikka ollut oikeansuuntaista.

Kuntavaalit

Oikeusministeriön Jääskeläinen: Valitsijayhdistysten asema ei kohtuuton

Euroopan neuvoston vaalitarkkailijat kiinnittivät huomiota myös vaihteleviin käytäntöihin vaaliuurnien sulkemisessa.

Kuntavaalit

Ähtärissä, Inarissa ja Outokummussa naisvaltaisimmat valtuustot

Kaikkiaan 28 kunnassa valtuustossa on naisenemmistö.

Kuntavaalit

"Vaaleissa annettiin kyllä-ääni kaupunkien hallitulle kasvulle ja kehitykselle"

Kaupungistumisen vaikutus vaalitulokseen ei liity vain muuttoliikkeeseen kaupunkeihin ja kaupunkiseuduille.

Aluetutkija Timo Aron mukaan on huomattavaa, että vihreät menestyi keskuskaupunkien kehyskunnissa, joista monessa puolue nousi 10–15 prosentin tasolle.

Kuntavaalit

Puolueet arvioivat: Valtuustoihin aiempaa enemmän maahanmuuttajia

Ivanka Capova on yksi monista maahanmuuttajataustaisista, jotka saivat valtuustopaikan.

Kuntavaalit

Terho ei ota riippakiveä puolueen vaalitappiosta

Sampo Terho ei usko puolueen vaalitappion muodostavan hänelle riippakiveä.

Tutkija: Perussuomalaisten tappio ei ainakaan paranna Terhon asemia.

Kotimaa

Vihreiden puheenjohtajakisa käynnistyy kevään mittaan

Jyväskyläläinen Touko Aalto sanoo tekevänsä päätöksen puheenjohtajakisaan lähdöstä kevään aikana.

Jyväskylän äänikuninkaaksi yli 2 300 äänellä noussut vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Touko Aalto sanoo tekevänsä päätöksen puheenjohtajakisaan lähdöstä kevään aikana.

Touko Aalto ja Johanna Pietiläinen vihreiden vaalivalvojaisissa sunnuntaina.

Jyväskylän äänet haravoinut Touko Aalto paljastaa puheenjohtaja-aikeensa kevään aikana

Maria Ohisalo ja Emma Kari Vihreiden vaalivalvojaisissa.

Emma Kari puheenjohtajakisasta: Kesäkuuhun on vielä pitkä aika

Kansanedustaja Ozan Yana.

Vihreiden puheenjohtajakisaa harkitsee myös kansanedustaja Ozan Yanar

Kuntavaalit

Kaupunkipuolueet menestyivät etelän kaupungeissa

Vihreät menestyi myös keskuskaupunkien kehyskunnissa.

Kuntavaalit

Emma Kari puheenjohtajakisasta: Kesäkuuhun on vielä pitkä aika

Maria Ohisalo ja Emma Kari Vihreiden vaalivalvojaisissa.

Kari arvioi, että vihreiden vaalimenestyksessä näkyy hallituskritiikki ja onnistuneet vaaliteemat.

Kuntavaalit

Jyväskylän kaupunginvaltuustoon äänestetty piraatti: Kannatus kertyi nuorilta

Jyväskylässä valtuustoon äänestetiin piraattipuolueen varapuheenjohtaja Arto Lampila.

Arto Lampilan lisäksi koko maassa kuntavaaliseulan läpäisi vain yksi piraattipuolueen edustaja.

Kuntavaalit

Kirjoittamaton poliittinen laki sanoo, että poliittisella loikkarilla ei ole tulevaisuutta. Näin kävi myös Uurasilla.

Kihniö on perussuomalaisin kunta – Uurainen putosi puolueen kahdeksanneksi vahvimmaksi

Uuraisilla puolet perussuomalaisista tippui, vuoden 2014 loikkaus ei kantanut enää.

Kuntavaalit

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vaihtoi vapaalle palattuaan perussuomalaisten vaalivalvojaisiin Bottalle kuntavaali-iltana Helsingissä.

Analyysi: Perussuomalaisten kansanedustajat jakavat Soinin toiveen: punavihreitä ei haluta päästää valtaan

Tappiota ei ohiteta olankohautuksella, Sampo Terho (ps.) korostaa.

Kuntavaalit

Kansanedustaja Ozan Yana.

Vihreiden puheenjohtajakisaa harkitsee myös kansanedustaja Ozan Yanar

Kuntavaaleissa Yanar oli Helsingin vihreistä kolmanneksi eniten ääniä saanut ehdokas.

Kuntavaalit

Toimittaja Teemu Rauhala (vas.), päätoimittaja Pekka Mervola ja toimittaja Satu Kakkori Uutisen takana -studiossa.

Uutisen takana: Mistä Jyväskylän vihreä vallankumous kumpusi?

Vihreiden nouseminen maakunnan keskuskaupungin suurimmaksi puolueeksi oli suuri yllätys, arvioivat Pekka Mervola ja Satu Kakkori.

Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokous maaliskuussa. Keskisuomalaisen pääkirjoituksen mukaan uusi valtuusto nojaa aiempaa enemmän vasemmalle.

Pääkirjoitus: Jyväskylän uusi valtuusto nojaa vasemmalle

Tässä on Jyväskylän uusi kaupunginvaltuusto

Kuntavaalit

Nykyisessä kaupunginvaltuutossa on naisia on 30 ja miehiä 37. Jatkossa naisia on 34 ja miehiä 33.

Ukkovalta vaihtuu akkavaltaan Jyväskylän valtuustossa

Perussuomalaisissa ja piraateissa on ainoastaan miesvaltuutettuja.

Ähtärissä, Inarissa ja Outokummussa naisvaltaisimmat valtuustot

Kuntavaalit

Äänten lasku venyi Vantaalla ennätyksellisen pitkään

Tiettävästi vain yhden nakkilalaisen ääni jäi antamatta vaaliluettelon virheen vuoksi .

Kotimaa

Ehdokkaita oli kaikkiaan noin 33 600.

Valtuustoissa miesvalta, iäkkäin valittu on 84-vuotias

Nuorimmat valitut olivat 18-vuotiaita. Heitä oli kaikkiaan kolmekymmentä.

Kotimaa

Touko Aalto ja Johanna Pietiläinen vihreiden vaalivalvojaisissa sunnuntaina.

Jyväskylän äänet haravoinut Touko Aalto paljastaa puheenjohtaja-aikeensa kevään aikana

Aalto kertoo haluavansa hoitaa ensimmäiseksi yhteiset asiat kuntoon.

Kuntavaalit

Toimitusjohtaja uskoo, että suuri yrittäjätaustaisten valtuutettujen määrä tietää hyvää kuntien elinvoiman kehittämiselle..

Järjestö: Valtuustoihin valittiin yli 2 000 yrittäjää

Järjestön laskujen mukaan yrittäjien osuus kaikista valtuutetuista on vajaat 23 prosenttia.

Kuntavaalit

Ennakkoäänestäjiä Seppälän Citymarketissa.

Uusien valtuutettujen linjauksiin voi tutustua Keskisuomalaisen kuntavaalikoneessa

Keskisuomalaisen kuntavaalikone on yhä toiminnassa.

Tässä on Jyväskylän uusi kaupunginvaltuusto

Kotimaa

Oppositiossa voidaan vielä vähemmän vaikuttaa, kertoo kansanedustaja Pentti Oinonen.

Perussuomalaiset haluavat jatkaa hallituksessa

"Hallituksesta lähtö olisi rintamakarkuruutta ja kikkailua"

Kotimaa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson (vas.) ja vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö iloitsivat puolueidensa menestyksestä sunnuntai-iltana.

Asiantuntija: "Vihreät ja vasemmistoliitto menestyivät terävyydellä"

Mikko Majanderin mukaan demareiden maltillinen linja ei toiminut.

Kotimaa

Kuntavaalit sujuivat hyvin, vapaasti, reilusti ja läpinäkyvästi, Euroopan neuvoston vaalitarkkailijat totesivat.

"Äänestyspaikan jäinen pihakin hiekoitettiin" – kuntavaalit saivat kiitosta kansainvälisiltä vaalitarkkailijoilta

Tarkkailijoiden mukaan vaalien ääntenlaskenta sujui kansainvälisessä vertailussa nopeasti.

Kuntavaalit

Vihreät juhlivat vaali-iltana Jyväskylässä Poppari-ravintolassa. Oikealla kaupungin ääniharava Touko Aalto.

Jyväskylän valtuustoon valitut vihreät vahvasti kallella vasemmistoon

Keskisuomalaisen vaalikoneessa esitettiin väittämä "Veronkorotus on parempi vaihtoehto kuin palveluiden ja sosiaalietuuksien leikkaaminen."

Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokous maaliskuussa. Keskisuomalaisen pääkirjoituksen mukaan uusi valtuusto nojaa aiempaa enemmän vasemmalle.

Pääkirjoitus: Jyväskylän uusi valtuusto nojaa vasemmalle

Päätoimittaja Mervola: Millaisia vihreitä Jyväskylässä nähdään?

Kotimaa

Professori Ruostetsaaren mukaan kaikki kolme suurinta puoluetta hävisivät vaaleissa, vaikka kokoomus nousikin suurimmaksi puolueeksi.

Professori: "Kaikki kolme suurinta puoluetta hävisivät"

Isoimmat muutokset vaaleissa olivat vihreiden suuri nousu ja perussuomalaisten tappio.

Kotimaa

Päätoimittaja Mervola: Millaisia vihreitä Jyväskylässä nähdään?

Ovatko Jyväskylässä vaalivoiton vieneet vihreät puolueen vasemmisto- vai porvarilaitaa, pohtii Mervola.

Vihreät juhlivat vaali-iltana Jyväskylässä Poppari-ravintolassa. Oikealla kaupungin ääniharava Touko Aalto.

Jyväskylän valtuustoon valitut vihreät vahvasti kallella vasemmistoon

Kuntavaalit

Jyväskylän ääntenlaskennassa olisi tarvittu enemmän kokeneita käsiä.

Äänestyskuorten avaaminen kesti Jyväskylässä harvinaisen kauan – vaalitulos valmis vasta yöllä kello kaksi

"Kokeneet ääntenlaskijat ovat kullanarvoisia", kommentoi keskusvaalilautakunnan edustaja.

Kuntavaalit

Raunio arvelee, että perussuomalaisten kannatusta nakersi nimenomaan hallitusvastuu. Kuvassa Timo Soini.

Professori: Perussuomalaisten kannattajat hyppäävät herkemmin laivasta, jos suunta ei miellytä

Tutkijat ovat odottaneet vihreiden loikkaa jo pidemmän tovin

Kuntavaalit

Äänestysaktiivisuus vaihtelee eri kunnissa huomattavasti.

Näin Suomen kunnissa äänestettiin – Keski-Suomen Kinnulassa on kaikista innokkaimmat äänestäjät

Kinnulassa yli 82 prosenttia äänesti, mutta Kajaanissa alle puolet lähti uurnille.

Kotimaa

Bella Forsgrén iloitsi äänisaalista ja vihreiden voitosta sunnuntaina Ville Hakalan kanssa.

Tässä on Jyväskylän vihreiden äänikuningatar – Bella Forsgrén sai ensikertalaisena yli 1200 ääntä

25-vuotias yliopisto-opiskelija nousi valtuustoon suurella äänisaaliilla.

Bella Forsgren on joutunut kohtaamaan rasismia niin kadulla, bussissa kuin baarissakin.

Bella Forsgrenia käsketään usein palaamaan Afrikkaan – "En tiedä, minne he olisivat mua lähettämässä"

Kotimaa

Tutkijan mukaan SDP:n heikko tulos kuntavaaleissa on henkilökohtainen isku puolueen puheenjohtaja Antti Rinteelle.

Tutkija: Vaalitulos isku Rinteelle ja vakava harkinnan paikka SDP:lle

Railon mukaan vaalitulos vahvisti mielikuvaa siitä, että perussuomalaiset häviävät seuraavat vaalit

Kuntavaalit

Kuntavaalien ennakkoäänestystä kauppakeskus Jumbossa Vantaalla sunnuntaina 2. huhtikuuta 2017.

Puolueiden kuntavaalikannatus huhtikuu 2017

Kuntavaalien äänestysprosentti oli 58,8.

Kotimaa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo perussuomalaisten vaalivalvojaisissa kuntavaalien vaalipäivänä Bottalla Helsingissä sunnuntaina 9. huhtikuuta 2017. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Perussuomalaisten puoluesihteeri Ylellä: Tappio harmittaa kuin pientä oravaa

"Äänestäjämme eivät lähteneet liikkeelle"

Kuntavaalit

Kiemunki on saanut käräjäoikeudesta sakkotuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan islaminvastaisesta kirjoittelustaan.

Perussuomalaisista erotetulle Kiemungille ei paikkaa valtuustosta

Tampereella ehdolla ollut Kiemunki keräsi 348 ääntä kuntavaaleissa.

Kuntavaalit

"On ihan älyttömän hyvä fiilis ryhtyä pääkaupungin ensimmäiseksi pormestariksi", Vapaavuori kommentoi.

Vapaavuori keräsi järkälemäisen äänisaaliin ja juhli pormestariuttaan

Vapaavuori keräsi Helsingissä 29 547 ääntä,.

Kuntavaalit

Korkein keski-ikä vaaleissa valittujen parissa on Ylen tulospalvelun mukaan sosiaalidemokraateilla, vasemmistoliitolla ja kristillisdemokraateilla.

Yle: Tasaisin sukupuolijakauma kristillisdemokraateilla, SDP:n keski-ikä korkein

Vihreät sekä feministinen puolue ovat ainoat, joilla valtuustoihin valittiin enemmän naisia kuin miehiä.

Kuntavaalit

Touko Aalto jätti jälkeensä muun muassa keskustan Mauri Pekkarisen, joka sai 1 645 ääntä, sekä kokoomuksen Sinuhe Wallinheimon

Touko Aalto oli Jyväskylän ääniharava – jätti jälkeensä kokeneita poliitikkoja

Vihreiden Touko Aalto keräsi Jyväskylässä 2 364 ääntä.

Kuntavaalit

Jyväskylän Virheiden vaalivalvojaisissa oli riemukas tunnelma.

Vihreiden kuntavaalinousu huipentui Jyväskylässä – "Illan kovin", tviittasi puheenjohtaja

Jyväskylässä vihreät sai 19,8 prosenttia äänistä ja 14 paikkaa 67-paikkaisesta valtuustosta.

Ari-Pekka Liukkonen (vas.) ja Touko Aalto jännittävät vaalivalvojaisissa.

"Jyväskylässä nähtiin nyt politiikan kevät, vihreys", Touko Aalto iloitsee

Vihreiden Touko Aalto oli Jyväskylän äänikuningas ja vihreiden voiton varmistaja.

Vaalitulos: Kirkkaan vihreä voitto Jyväskylässä

Anni Sinnemäki ja Ville Niinistö kaulailivat vihreiden vaalivalvojaisissa Tavastia-klubilla.

Kommentti: Vihreät osoitti, että kuntavaalit on ehdokashankintavaalit

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.