Arkisia havaintoja Brasiliasta

Lapset saavat riehua, mutta kasvisten laitto leivän päälle on outoa.

Jos joku mielii talvilomalle tai vaikkapa vaihto-oppilaaksi Brasiliaan, on hyvä tietää muutama käytännön seikka.

Keräsin tähän joitain arkisia faktoja, joista voi olla hyötyä tänne suuntaavalle.

Leivän päälle ei laiteta kasviksia. Jos sen teet, sinua pidetään outona.

Kuu on taivaalla nurinpäin.

Älä sano sanaa kuu, sillä portugaliksi se tarkoittaa paikkaa, jonne aurinkokaan ei paista.

Ulkomaalaiset elokuvat ja tv-ohjelmat on tavallista katsoa dubattuina.

Roskien ja tavaroiden kierrätys on tehty monimutkaiseksi ja on siksi harvojen hommaa.

Amerikkaa ja amerikkalaisia ihannoidaan.

Suomesta tiedetään, että siellä on kylmää ja hyvä koulutussysteemi.

Suomesta luullaan, että kaikki ovat rikkaita, ja ne, joilla ei ole työtä, saavat valtiolta ilmaista rahaa tuhat euroa kuussa, myös ulkomailla asuvat. (Mielelläni kuulisin tästä lisää, jos onkin totta.)

Saippuasarjat ovat tärkeämpää kuin mikään muu elämässä. Jopa illan jalkapallo-ottelun televisiointi alkaa vasta kun saippuasarja on loppunut, vaikka kyseessä olisi maaottelu.

Karnevaalit ovat tärkeämpi juhla kuin joulu ja pääsiäinen yhteensä.

Jos haluaa aitoa ja alkuperäistä karnevaalitunnelmaa, kannattaa mennä muualle kuin Rio de Janeiroon niitä juhlimaan.

Kaikki eivät pidä karnevaaleista.

Kaupan kassalle voi olla kilometrin jono, mutta silti kukaan ei valita, vaikka jono johtuisi siitä, että joku hidastelee tai siitä, että kassahenkilö juttelisi pitkään asiakkaan kanssa.

Voit laulaa tai hyräillä kadulla ilman että sinua katsotaan kieroon.

Torakoita on hyvämaineisillakin asuinalueilla. Ja rottia. Ja skorpioneja.

Tiet ovat surkeassa kunnossa, kuoppia on sekä maanteillä että jalkakäytävillä.

Ruokakaupoissa myydään jopa väkeviä, mutta kaduilla ei silti näe juoppoja.

Keittiön hanoista tulee vain kylmää vettä.

Kotiapulaisia on keskiluokkaisissakin perheissä.

Jos miehellä on hyväpalkkainen työ, ei ole outoa, että vaimo jää kotiin kotirouvaksi.

Lasten riehumista ja kiljumista ei katsota karsaasti.

Kaikki brasilialaiset naiset eivät näytä Gisele Bundcheniltä.

Kaikki brasilialaiset miehet eivät osaa pelata jalkapalloa kuten Pele tai Ronaldo.

Sovinismi on yllättävän yleistä.

Tuntemattomiin ihmisiin ei luoteta, varsinkaan kaupanteon yhteydessä.

Kahden minuutin päästä tarkoittaa kymmenen minuutin päästä, puolen tunnin päästä on kahden tunnin päästä ja huomenna on ehkä ylihuomenna.

Talot on ympäröity piikkilanka- ja/tai sähköaidoin rikollisten pääsyn estämiseksi.

Ainakin alimpien kerrosten ikkunat on varustettu kalterein, myös rikollisten takia.

Poliisia pelkäävät kaikki.

Kaduilla kulkeviin kodittomiin koiriin ja kissoihin ei totu ikinä.

Sähkölankojen päällä voi nähdä cityapinoita.

Korkokenkiä näkee jopa shortsien kanssa.

Korkokengät eivät sovi yhteen shortsien kanssa.

Kun ulkona on kylmää ja kosteaa, on sisälläkin kylmää ja kosteaa.

Kun säätiedotuksessa sanotaan, että tulossa on kylmä rintama, se tarkoittaa +20 astetta.

Jatkuvaan kuumuuteen ja auringonpaisteeseenkin voi kyllästyä.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Uusimmat

Matka

Suomalaiset aikovat käyttää lomaansa enemmän rahaa, vaikka lomarahoja leikattiin

Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisissä roima kasvu maaliskuussa

Hollannin kulta-kauden mestareita Dublinissa

Norsujen orpokoti on vetonaula

Satumaisen kaunis Ceský Krumlov

Villasukat valmiiksi lennon aikana

Sitkeät tallaajat näkevät kaupungin juostessaan

Kesäkuussa liftataan kilpaa ympäri Suomen

Pompeijin pikkuveli yllättää

SAS avaa ympärivuotiset lennot Malagaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.