Pieni ja pyöreä

Intialaisten kansallisruoka riisin ohella on linssi. Linssit sopivat erinomaisesti myös suomalaiseen ruokavalioon.

Linssit ovat kasvismaailman proteiinipommeja, joita erityisesti kasvisruokailijat rakastavat. Linssit ovat kevyttä ja helposti sulavaa ruokaa. Lisäksi ne ovat huokeaa ja helppotekoista ruokaa, valmistuvat nopeasti ja maistuvat hyviltä.

Linssejä kannattaa suosia myös niiden sisältämien aminohappojen vuoksi. Terveysominaisuuksiin kuuluu myös runsas kuitu-, kivennäisaine- ja antioksidanttipitoisuus.

Linssejä on monenvärisiä, -mallisia ja -kokoisia. Tutuimpia lienevät punaiset, halkaistut linssit, joita on helppo lisäillä moniin ruokiin ilman liotusta. Punaiset myös soseutuvat kypsyessään saostaen helposti ja maukkaasti keitot, muhennokset ja kastikkeet.

Intialaisten suosimat keltaiset linssit vaativat hieman pidemmän keittoajan.

Vihreät ja mustat linssit eivät soseudu. Ne vaativat pienehkön liotusajan, myös keittoaika on hieman pidempi. Vihreät ja mustat siis sopivat hyvin esimerkiksi salaatteihin ja lisäkkeiksi.

Linssit kannattaa ennen käsittelyä levittää vadille tai lautaselle ja poistaa mahdolliset epäpuhtaudet, kuten pienet kivet.

1. Leikkaa karitsanluista kaikki liha tarkkaan pois ja laita luut kattilaan.

2. Lisää litra vettä sekä laakerinlehti ja kuorittu valkosipulinkynsi.

3. Kuumenna kiehuvaksi. Keitä lientä reilu puoli tuntia, kuori vaahto pois. Siivilöi liemi.

4. Huuhdo linssit hyvin ja liota niitä kymmenen minuuttia.

5. Lisää kattilaan litra vettä, liotetut linssit, suolaa, chilipalko, josta on poistettu siemenet, korianterinlehdet ja currynlehdet. Keitä linssejä puoli tuntia tai kunnes ne ovat kypsät. Soseuta seos sauvasekoittimella.

6. Leikkaa liha paloiksi ja ruskista palat. Siirrä ne uunipataan ja mausta lihat suolalla ja pippurilla.

7. Kuumenna öljy pannulla ja kuullota siinä sipulirenkaita.

8. Lisää kaikki mausteet ja anna kypsyä vielä hetki. Lisää maustesipuliseos lihojen päälle.

9. Lisää sekaan linssiseos, lihaliemi ja tomaatit paloiksi leikattuina.

10. Laita pata uuniin ja kypsennä 175 asteessa kolme tuntia.

11. Leikkaa pinnalle runsaasti tuoretta korianteria.

1. Huuhdo riisit ja linssit hyvin.

2. Kuumenna padassa tai vokissa öljyä ja lisää sekaan tomaattipyree ja juustokumina. Kuullota hetki.

3. Lisää sekaan riisi ja linssit sekä litran verran vettä. Lisää myös suola, pippuri ja kurkuma.

4. Anna seoksen kypsyä kymmenen minuuttia. Lisää lopuksi sekaan murskattu valkosipulinkynsi.

1. Laita linssit kymmeneksi minuutiksi likoamaan kiehuvaan veteen, siivilöi.

2. Kuumenna kattilassa öljyä ja lisää siihen sipuli-, purjo- ja valkosipulisilppu sekä suola, pippuri, juustokumina ja timjamin oksat. Kuullota.

3. Lisää kuutioiksi leikatut porkkanat ja sellerisiivut ja kuullota niitäkin. Lisää tomaattipyree.

4. Lisää kanaliemi sekä linssit ja keitä keittoa noin 10 minuuttia.

5. Lisää pilkotut ja hieman ruskistetut makkarapalat ja jatka kypsentämistä vielä hetki.

6. Lisää lopuksi balsamicoa ja tarkista maku. Poista keitosta timjamin varret ja ripottele pinnalle runsaasti timjamin lehtiä.

Uusimmat

Ruoka

Resepti: Lempikarkkien makumaailmasta – suolakinuskileivokset

Kypsä valkuainen korvaa lihaa

Helposti lähestyttävä laatuviini vei voiton

Parasta parsalle

Hyödynnä parsan kuoret ja kannat

Parsa on paras

Mustaa makiaa

Lasi luomuproseccoa

Laadukkaalla veitsellä ruoanvalmistus on juhlaa

IPA-olut ilman alkoholia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.