Täyteläistä makeutta

Arkinen hedelmä on helppo ja maukas myös leivonnassa ja jälkiruuissa.

Kotoinen banaani on välipalojen kuningas. Siinä on helposti kuljetettavassa paketissa paljon täyttävää energiaa, kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita, kuten rautaa, kaliumia ja magnesiumia. Lisäksi se on herkullinen ja helppo syötävä.

Banaani tuo terveellistä kermaisuutta ja makeutta jogurttiin, smoothieen, pannukakkuihin, lettuihin ja jäätelöön. Siksi se onkin parhaimmillaan juuri jälkiruuissa ja leivonnaisissa. Erityisesti täysin kypsät, osittain tai kokonaan tummuneet hedelmät antavat täyteläisimmän maun.

Banaania voi pakastaa, joten kaupasta kannattaa ostaa mustuneita banaaneja ja pakastaa myöhempää käyttöä varten.

1. Keitä ensin mausteliemi. Mittaa kattilaan vesi, sokeri, tähtianis, laakerinlehti, kaneli ja inkivääri. Anna kiehua hiljalleen noin viisi minuuttia.

2. Jäähdytä ja lisää sitruksien mehu. Voit antaa mausteiden olla liemessä esimerkiksi yön yli.

3. Poista mausteet ja lisää mehut.

4. Kuori mangot ja leikkaa ne suupaloiksi. Kuori ananas, halkaise ja leikkaa paloiksi.

5. Leikkaa veriappelsiinilohkot kalvottomiksi.

6. Kuori kiivit ja leikkaa lohkoiksi, kuori myös sharonit ja leikkaa paloiksi.

7. Halkaise passionit ja poista sisus lusikalla.

8. Laita hedelmät tarjoiluastiaan ja kaada liemi päälle. Säilyy kylmässä pari päivää.

9. Voit tarjota seurana vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa.

Vinkki: Arkisen hedelmäsalaatin saat vaihtamalla tropiikin hedelmät omenaan, päärynään, viinirypäleisiin, banaaniin ja appelsiiniin.

1. Valitse paistinpannu, joka kestää uuninlämmön, esimerkiksi perinteinen rautapaistinpannu.

2. Sulata pannulla voi ja lisää sokeri. Anna kuplia hiljaisella lämmöllä pari minuuttia. Lisää suola, kaneli ja vaniljasokeri.

3. Halkaise banaanit pitkittäin ja asettele ne voihin. Anna seoksen kypsyä vielä muutama minuutti.

4. Lisää pinnalle rommi ja anna paistoksen vielä kypsyä hetki.

5. Aseta pannun päälle tiukkaan kaulittu voitaikinapohja.

6. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

7. Nosta torttu uunista ja anna hetki jäähtyä. Kumoa suoraan tarjoiluvadille.

8. Tarjoa mahdollisimman lämpimänä vaniljajäätelön kanssa.

1. Voitele ja jauhota vuoka valmiiksi.

2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää muna.

3. Sekoita jauhojen sekaan sooda, leivinjauhe, kaneli, neilikka ja suola ja lisää seos voimunavaahtoon.

4. Lisää piimä ja soseutettu banaani sekä lopuksi pähkinärouhe.

5. Laita taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 45 minuutista tuntiin.

6. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla.

1. Vatkaa muna ja sokeri ja lisää öljy, maito ja jauhot, joihin on lisätty leivinjauhe.

2. Lisää soseutettu banaani ja lopuksi mustikat.

3. Jaa taikina muffinsivuokiin. 4. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Uusimmat

Ruoka

Resepti: Lempikarkkien makumaailmasta – suolakinuskileivokset

Kypsä valkuainen korvaa lihaa

Helposti lähestyttävä laatuviini vei voiton

Parasta parsalle

Hyödynnä parsan kuoret ja kannat

Parsa on paras

Mustaa makiaa

Lasi luomuproseccoa

Laadukkaalla veitsellä ruoanvalmistus on juhlaa

IPA-olut ilman alkoholia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.