Viinivuoden tärkein päivä: Uuden sadon beaujolais nouveaut torstaina kauppoihin

Pikkujouluajan palan painike tekee jokamiehestä maistelijan.

Viiniharrastajien vuoden odottama täyttymys tulee todeksi tulevana torstaina. Uuden viinisadon beaujolais nouveau -viinit tulevat silloin ympäri maailmaa myyntiin, myös Suomessa.

Kyseessä on vain muutamia viikkoja sitten poimituista rypäleistä valmistunut kymmenientuhansien pullojen erä, jota maistellaan kaikkialla viinimaailmassa arvioiden viinin bouqueta eli sen pullosäilytyksen aikana syntyvää tuoksua ja makua.

Ajankohta on tarkasti määritelty: se päästetään markkinoille joka vuosi marraskuun kolmas torstai. Lisäksi pulloihin kelpaavat vain Beaujolais-alueella, Lyonin pohjoispuolella, Gamay-rypäleestä tuotetut viinit.

Nautittava tuoreena

Viinit on tarkoitettu nautittaviksi mahdollisimman tuoreina. Alkoon tulee tänä vuonna kaksi beaujolais nouveau -viiniä. Tänä vuonna Suomeen tuotavien viinien valmistajina ovat tutut Georges Duboeuf'n ja Albert Bichotin viinitarhat.

Viinivuoteen 2016 mahtui asiantuntijoiden mukaan onnistumisia ja vastoinkäymisiä, mutta lämpimin syyskuu 50 vuoteen nosti sadon laadun erinomaiseksi. Kypsien ja hyvälaatuisten rypäleiden sadonkorjuu alkoi syyskuun alussa ja päättyi lokakuussa. Beaujolais nouveau -viinit ovat 2016 mansikkaisia ja vadelmaisia, samettisen pehmeitä, raikkaita ja tasapainoisia.

Mikä hedelmä tulee mieleen?

Huolimatta siitä, että beaujolais nouveaun hullut vuodet ovat parin vuosikymmenen takana, on niiden suosio Suomessa ollut kasvussa tällä vuosikymmenellä.

– Viini on onnistunut karistamaan yltään hieman pölyttyneen imagonsa helposti lähestyttävällä viinityylillä, moderneilla etiketeillä ja ympäristöystävällisillä pulloillaan, kertoo Alkon tuoteviestintäpäällikkö, Master of Wine Taina Vilkuna.

Vaikka edellä on paljastettu minkä marjan maun tämän vuoden beaujolais nouveau -viinit tuovat maistelijalle ensi tuntumalta kielen päälle, kuuluu tastingissä jokaisen kertoa oma käsityksensä kokonaistuoksusta eli bouquet'sta.

Beaujolais nouveau on parhaimmillaan, kun se nautitaan hieman viilennettynä, 12–14-asteisena. Viini säilyttää hedelmäisen luonteensa ja parhaat ominaisuutensa noin kuuden kuukauden ajan.

Uusimmat

Ruoka

Resepti: Lempikarkkien makumaailmasta – suolakinuskileivokset

Kypsä valkuainen korvaa lihaa

Helposti lähestyttävä laatuviini vei voiton

Parasta parsalle

Hyödynnä parsan kuoret ja kannat

Parsa on paras

Mustaa makiaa

Lasi luomuproseccoa

Laadukkaalla veitsellä ruoanvalmistus on juhlaa

IPA-olut ilman alkoholia

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.