Kävelykatu sai saunabaarin

17.12.2009 18:21 (Päivitetty 17.12.2009 18:21)
Kuva: Matti Salmi

Kauppakadun sauna lämmitettiin torstaina ainostaan VIP-vieraille. Yleisölle saunabaari on avoinna 18.-23. joulukuuta. Kaupunginjohtaja Markku Andersson (takana) ja Mari Pitkänen puhuivat tilaisuuden avajaisissa.

Kuvasarjat

Piia Kuusisto

Pakkasen paukkuessa Aren aukiolla lämpeni eilen sauna, kun Sauna From Finland-konseptin saunabaari avattiin. Avajaisten yhteydessä kaupunginjohtaja ja Sauna from Finland-lähettiläs Markku Andersson sai saunavaltikan merkiksi lähettilään tehtävästään. Kutsuvierailla oli myös mahdollisuus kylpeä kävelykadun sydämessä.

Kokonaan laudasta tehdyn saunan on suunnitellut arkkitehti Jarkko Könönen. Lautaa koko projekti vaati yhteensä 5,5 kilometriä.

- Tämä on moderni tulkinta saunasta, mutta olen kuitenkin halunnut kunnioittaa perinteitä. Sauna on suomalainen ikoni. Se on aito, karu, mutta samalla runollisen kaunis, Könönen sanoi odotellessaan saunan lämpiämistä.

Andersson oli iloinen siitä, että keskeisellä paikalla sijaitseva sauna saa osakseen huomiota. Hän toivoo uuden saunan myös herättelevän uusia ideoita ja vievän sauna-sanomaa eteenpäin.

- Monestihan sauna on vähän piilossa, mutta tämä sauna on kunnolla esillä, kuten pitääkin. Sauna on vanha asia, jota me nyt haluamme tuoda esille uudella tavalla. Sauna liittyy vahvasti ihmisten hyvinvointiin ja sen ympärille voidaan kehitellä paljon palveluita. Saunan tuominen kävelykadulle on yksi niistä avauksista, joita tulevaisuudessa pitää tehdä lisää, Andersson sanoi.

Saunabaari on avoinna yleisölle 18.-23.12. kello 12-18. Saunabaarin ideoinnista ja rakentamisesta ovat vastanneet monet jyväskyläläiset ja keskisuomalaiset yritykset ja yhdistykset, sekä Jyväskylän kaupunki.

Artikkeli kokonaisuudessaan perjantain Keskisuomalaisessa. Tiesitkö, että Keskisuomalaisen kestotilaus maksaa vain 0,68 euroa / päivä. Kestotilauksen voit tehdä täältä. Voit tilata myös näköislehden irtonumeron täältä.
Saunakysymys

Onko Saunabaari hyvä idea?

61% On
39% Ei
Ääniä annettu: 221
Äänestys on sulkeutunut
Keskustelua aiheesta luna | 17.12.2009 19:06:05 Kyllä tolla palkalla voi aina lähteä saunalähettilääksi (Sauna from Finland-lähettiläs Markku Andersson) siis kaupungin pomon tehtävien lisäksi, ompahan viran puolesta tiedossa ryyppäjäisiäkin :mrgreen: Vastauksia: 11 | Osallistu keskusteluun