Kuolema myy hyvin: "Se kiinnostaa ja yhdistää ihmiset"

Pelko ei kaikkoa kuoleman ympäriltä, mutta sen totaalinen torjunta on kuolemantutkija Ilona Pajarin mukaan vähentynyt.

Kuolema myy hyvin. Se kiinnostaa. Kun julkisuuden henkilö kuolee, media täyttyy muisteluista ja surunilmauksista.

– Jos googlaa kirjastotietokantoja vuosikymmenittäin, 2000-luvulla on tapahtunut hyppäys kuolema-aiheisissa nimikkeissä. Eikä se selity vain dekkarien määrällä, kuolemantutkija Ilona Pajari kertoo.

– Kuolema yhdistää ihmiset helpommin kuin moni muu asia. Presidentti Mauno Koiviston hautajaisten aikana pidimme Facebookissa liveseurantaa tutkijoiden, pappien ja sotilaiden kesken. Yksikään silmä ei pysynyt kuivana.

Myyvällä kuolemalla on reseptinsä.

– Sopiva tarina, tausta, muodikkaat mutta eivät kuluneet fraasit, järkytyksen korostaminen ja surusta puhuminen muiden tunteiden sijasta, Pajari määrittelee kuoleman julkisuusvahvuudet.

Koska kuolema ei avaa salaisuuttaan, pelko sen ympäriltä ei ole poistunut.

– Tässäkin on kuitenkin havaittavissa muutosta. Enää en tunnista aiempina vuosikymmeninä tiedettyä nuorten ihmisten esittämää totaalista kuoleman torjuntaa, Pajari toteaa.

– On tavallaan kunnon ihmisen merkki yrittää kestää se, että joku on kuolemassa tai juuri kuollut.

Kuolemalla menee hyvin, siitä puhutaan paljon ja avoimemmin kuin ennen. Mutta kaikki ei ole vieläkään kohdallaan.

– Kuolevilla ei mene hyvin. Vaikka paljon keskustellaan vanhusten oloista ja inhimillisestä saattohoidosta, ei poistuvan ihmisen omaisilla ole läheskään aina aikaa ja mahdollisuutta olla kuolevan mukana viimeisinä hetkinä, Pajari sanoo.