Nuoret haukkuvat kouluruokaa, koska se ärsyttää aikuisia

Vihasimme mantelikalaa ja kanaviilokkia, muistelee Anna Dahlman.

1970-luvulla rakennetun yläasteeni seiniin oli imeytynyt mantelikalan haju. Siihen ja neonkeltaisena hohkaavaan ja hyhmäiseen kanaviilokkiin kiteytyvät omat kouluruokamuistoni.

Sain kuulla olevani nirso, kiittämätön ja oikutteleva. Opettaja soitteli kotiin ja epäili syömishäiriötä. Tämähän oli teinitytölle lähinnä imartelevaa. Vaikutuksen oli varmaankin toivottu olevan päinvastainen, mutta aikuisten saarna ja huoli vain vahvistivat kantaani.

Toki olinkin ihan mahdottoman nirso, mutta kouluruokaa inhosivat kaikki. Mikään ei nimittäin yhdistänyt koko luokkaa kuten kouluruuan haukkuminen. Jos äidinkielen opettaja olisi kuullut, hän olisi ollut ylpeä siitä kuinka kekseliäitä vertauskuvia oppilaat kehittivät perunan rakenteelle. Kouluruuan inhoaminen oli asia, josta kaikki olivat yhtä mieltä. Se oli riitaisassakin luokkayhteisössä yhteinen vitsien aihe.

Saarioinen Oy:n entinen toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä on nyt huolissaan kouluruuan huonosta arvostuksesta. Hän toimi selvitysmiehenä ruokaketjun toiminnan kehittämiseksi tehdyssä selvityksessä. Selonteossa nousi Mäkelän mukaan useasti esiin kouluruuan maksullisuus. Mäkelän mukaan kouluruuan arvostus paranisi, jos se muuttuisi maksulliseksi.

Nyt saattaa olla, että setämiehillä on liian pitkä aika kouluvuosista.

Nuoret haukkuvat kouluruokaa, koska se ärsyttää aikuisia, eivät siksi, että se on ilmaista. Kouluruoka on kuten hiihto, marjastus tai perheen kanssa vietetty aika. Sitä kuuluu vihata nuorena ja sitä oppii arvostamaan aikuisena.

Toki nuorten kouluruokakritiikkiä on syytä myös kuunnella, sillä osa on ihan aiheellista. On voitava sanoa, että kouluruoka ei maistu, koska se ei maistu. Itse uskon, että mitä enemmän nuoria osallistetaan ja kuunnellaan, sitä pienemmäksi huolta aiheuttanut ruuan hävikki käy.

Yläasteellani oli myös oppilaita, jotka söivät valtavia annoksia ja haukkuivat ruokaa silti. Sillä ei ollut mitään tekemistä ruuan arvostuksen kanssa. Kouluruokaa söivät paljon ne, joilla oli kova nälkä. Ruokaa ei ehkä muualla ollut tarjolla.

Pahimmat klassikot, kuten kanaviilokki, ovat tainneet koulujen ruokalistoilta poistua, mutta myös tyttärelläni ja hänen ystävillään on sisäpiirivitsejä ja erilaisia nokkelia lempinimiä koulussa tarjottaville ruuille.

Nuorilla on sisäänrakennettu tarve erotella itsensä meistä aikuisista. Helpoin tapa on herjata ja väheksyä jotain, joka on meille aikuisille pyhää. Sen takia ei kannata romuttaa ehkä maailman parasta systeemiä.

Kirjoittaja on käsikirjoittaja ja ohjaaja.