Pelaa pakolaispeliä ja testaa, tiedätkö mitkä maat auttavat syyrialaisia

EU-maihin pääsee vain murto-osa, alle 2 prosenttia Syyrian sisällissotaa ja Isisiä pakenevista ihmisistä. Suurimman vastuun kaiken menettäneiden syyrialaisten auttamisesta kantavat Turkki, Jordania, Libanon, Irak ja Egypti. Kun elokuun puolessa välissä tänä vuonna Syyriasta rajojen ulkopuolelle oli paennut jo yli miljoonaa ihmistä, oli heistä yli 3,8 miljoonaa Syyrian naapurimaissa.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Suomi otti vuonna 2014 vastaan 495 kiintiöpakolaista. Samana vuonna tehtiin myös 96 myönteistä ja 47 kielteistä turvapaikkapäätöstä. Kun täällä puhutaan kymmenistä vastaanotetuista, ja siitä onko meillä varaa auttaa heitä, esimerkiksi köyhässä Libanonissa puhutaan jo eri arvioiden mukaan noin puolestatoista miljoonasta autettavasta.

Pelasta Syyrian pakolaiset -peliä voit pelata täällä.

Samalla opit paljonko mikäkin maa ottaa avuntarvitsijoita vastaan samalla, kun yrität sijoittaa syyrialaisia Eurooppaan mahdollisimman nopeasti. Pärjäät pelissä hyvin kun sijoitat syyrialaisia sinne, mihin heitä ollaan valmiita ottamaan vastaan. Pelin data on UNHCR:n dataa vuosilta 2011–2013 ja peli on toteutettu Jyväskylän yliopiston journalistiikan ja informaatioteknologian uutispelikurssin opiskelijatyönä.

Pelin tekijät: Tero Paavolainen, Olli-Pekka Paajanen, Jarno Liski ja Eetu Rantakangas. Musiikki: Sanchit Balhara - War (CC-BY)