Sky News: Suomalaistaustaista sotilasta syytetään kiellettyyn uusnatsijärjestöön kuulumisesta Britanniassa

Miestä syytetään myös muun muassa terroristiseen toimintaan mahdollisesti liittyvän materiaalin hallussapidosta.

Suomesta alun perin kotoisin olevaa 32-vuotiasta Britannian armeijan sotilasta syytetään kiellettyyn uusnatsijärjestöön kuulumisesta Britanniassa, kertoo Sky News. Häntä syytetään myös muun muassa terroristiseen toimintaan mahdollisesti liittyvän materiaalin hallussapidosta sekä rasistisiin tekoihin kiihottavista kirjoituksista. Poliisin tiedotteen mukaan miestä syytetään myös pippurisumutteen laittomasta hallussapidosta.

Syytettynä on suomalaistaustaisen miehen lisäksi kaksi muuta miestä, joista toinen on myös sotilas.

Asiasta uutisoi Sky Newsin lisäksi muun muassa BBC.

Brittimedian mukaan miehiä syytetään vuonna 2013 perustettuun National Action -liikkeeseen kuulumisesta. Se oli ensimmäinen äärioikeistolainen järjestö, jonka Britannian sisäministeriö kielsi viime vuonna. Liike määriteltiin tuolloin terrorismilakien nojalla terroristiseksi järjestöksi, johon kuuluminen tai toiminnan tukeminen voi johtaa enimmillään 10 vuoden vankeustuomioon.

Valkoista ylivaltaa julistavan liikkeen kieltäminen sai lisävauhtia työväenpuoleen kansanedustajan Jo Coxin murhasta viime kesänä. National Action iloitsi brexitiä vastustaneen Coxin tappamisesta.

Poliisin tiedotteen mukaan oikeudenkäynti järjestetään tänään lontoolaisessa tuomioistuimessa.