Sotilaan aseen siepannut ammuttiin Orlyn lentokentällä

Useat ranskalaismediat vahvistavat, että kentältä on kuultu laukauksia.

Pariisissa Orlyn lentokentällä on ammuttu mies, joka sieppasi aseen lentokentällä vartiotehtävissä olleelta sotilaalta, kertoo Ranskan sisäministeriö. Ministeriön mukaan kentällä ei ole muita uhreja.

Aseen siepannut mies pakeni lentokentällä sijaitsevaan myymälään ennen kuin hänet ammuttiin. Välikohtaus tapahtui noin puoli kymmeneltä aamulla Suomen aikaa. Aseen siepanneen miehen motiivista ei ollut heti tietoa.

Silminnäkijöiden mukaan osa lentokentästä evakuoitiin. Twitteriin laitetuissa videoissa näkyy hämmentyneitä lentomatkustajia seisoskelemassa laukkuineen kentän ulkopuolella.

– Olimme jonottamassa lennollemme Tel Aviviin, kun kuulimme kolme tai neljä laukasta aivan läheltä. Nyt olemme kaikki tässä lentokentän läheisyydessä, parinsadan metrin päässä, kertoi silminnäkijä Franck Lecam.

– Kaikkialla on poliiseja, pelastustyöntekijöitä ja sotilaita. Kuulimme eräältä turvallisuuspalvelujen edustajalta, että välikohtaus sattui lähellä portteja 37–38, mistä oli lähtemässä Turkish Airlines -lentoyhtiön lentoja, Lecam jatkoi.

Sisäministeri Bruno Le Rouxin on määrä käydä Pariisin eteläpuolella sijaitsevalla lentokentällä vielä myöhemmin lauantaina.

Orlyn lentokentän lentoliikenne pysäytettiin