Ulkomaat

Syyria-operaatioon valmistautuminen alkaa Suomessa

Puolustusvoimat on kutsunut kymmenen henkilöä huomenna Porin prikaatiin valmistautumaan mahdolliseen tarkkailuoperaatioon Syyriassa. Säkylään kutsutuista kaksi on kantahenkilökuntaa ja kahdeksan reserviläistä.

YK hyväksyi viikonloppuna 300 sotilastarkkailijan lähettämisen Syyriaan. Pääsihteerin Ban Ki Moonin vastuulla on päättää, milloin olosuhteet sallivat tarkkailijoiden menon maahan.

Suomi on tarjonnut operaatioon enintään kymmentä tarkkailijaa, joista kaksi irrotetaan aluksi YK:n Untso-tarkkailuoperaatiosta. Pääesikunnan mukaan toinen suomalaisista on jo valmiiksi Syyrian alueella ja molemmat saapuvat Damaskokseen aikaisintaan tiistaina.

YK-tarkkailijoiden etujoukko on jo kierrellyt eri puolilla Syyriaa, muun muassa Homsissa. Hallituksen joukkojen kerrottiin surmanneen alueella kuusi siviiliä jälleen tänään.

Uusimmat

Ulkomaat

Myrkkyhämähäkki puri miestä toistamiseen sinne

Katalonia haikailee taas itsenäisyyden perään

Esitys: Ruotsi palauttaa kutsunnat ja palvelusvelvollisuuden

USA vaatii Venäjää lopettamaan heti hyökkäyksen Aleppoon

Hollannin syyttäjänvirasto HS:lle: Suomessa tehtiin yksi Buk-ohjuksen koeräjäytys

Aleppossa iskettiin taas sairaaloihin: "Kuvitelkaa teurastamo, tämä on pahempaa"

Ukraina: Raportti todistaa Venäjän suoran sekaantumisen koneen pudottamiseen

Rikostutkinta: Malesialaiskoneen pudotti Venäjältä tuotu ohjus

Itä-Kiinassa tuhoisa maanvyöry

Ruotsin poliitikot keskeisiä sotilaallisesta avusta päätettäessä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.