Trump uhkasi tuhota Pohjois-Korean, jos muu ei auta

"Rakettimies on ottanut itsemurhatehtävän", Trump sanoi Kim Jong-Unista.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hyökkäsi tiistaina kovasanaisesti muun muassa Pohjois-Koreaa, Irania ja Venezuelaa vastaan ensimmäisessä puheessaan YK:n yleiskokouksessa. Trumpin puhe sai odotetusti ylistystä Israelilta, kun taas kotimaassa häntä syytettiin muun muassa sodanlietsojaksi.

Trump nimesi Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin "rakettimieheksi", joka syöksee itsensä ja hallintonsa kohti kuolemaa.

– Rakettimies on ottanut itsemurhatehtävän itselleen ja hallinnolleen. Yhdysvallat on valmis, halukas ja kykenevä vastaamaan, mutta toivottavasti siihen ei tule tarvetta, presidentti jyrisi.

– Yhdysvalloilla on paljon voimaa ja kärsivällisyyttä, mutta jos sen on puolustettava itseään tai liittolaisiaan, meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tuhota Pohjois-Korea, Trump jatkoi.

Verhottuna tölväisynä Kiinalle ja Venäjälle Trump tuomitsi myös kaiken Pohjois-Korean kanssa käytävän kaupan häväistyksenä.

Iranin ydinsopimus surkea

Trumpilla ei riittänyt lämpöä myöskään Iranille, jonka kanssa solmittua ydinsopimusta hän kutsui nolostuttavan huonoksi.

– Se sopimus on häpeäksi Yhdysvalloille, ja luulen, että tulette vielä kuulemaan siitä. Uskokaa minua, koko maailman on nyt tullut aika vaatia Iranilta, että se lopettaa tuhon ja kuoleman etsimisen, Trump jyrisi.

Trumpin mukaan Iranin suurin uhka ei kuitenkaan ole Yhdysvaltain armeija vaan Iranin oma kansa, joka haluaa muutosta.

Trump mainitsi myös Venezuelan, jonka "sosialistista diktatuuria" ei hänen mukaansa voi hyväksyä.

– Vika ei ole siinä, että sosialismia olisi sovellettu väärin, vaan siinä, että sitä on juuri sovellettu onnistuneesti.

Trumpin mukaan Venezuela on jälleen uusi esimerkki siitä, mihin kommunistinen diktatuuri johtaa.

 

Oma maa etusijalle, kaikkialla

Trump tarjosi omaa Yhdysvallat ensin -kampanjaretoriikkaansa oivaksi lääkkeeksi myös muille YK:n jäsenmaille.

– Itsemäärämisoikeuden kunnioittaminen on samalla kutsu toimintaan. Kaikki ihmiset ansaitsevat hallituksen, joka välittää heidän turvallisuudestaan ja heidän eduistaan, presidentti evästi.

Trumpin räyhäretoriikka miellytti kovasti Israelin pääministeriä Benjamin Netanjahua.

– Niinä kolmenakymmenenä vuotena, joilta minulla on kokemusta YK:sta, en ole koskaan kuullut suorasukaisempaa ja rohkeampaa puhetta, pääministeri ylisti tiedotteessaan.

Demokraattisenaattori Diane Feinstein ei olisi voinut olla enemmän eri mieltä.

– YK:n päämääriin kuuluvat rauhan ja globaalin yhteistyön edistäminen. Tänään presidentti on käyttänyt sitä sodanlietsonnan välineenä.

– Hän aikoo yhdistää maailman pelottelemalla, mutta todellisuudessa hän eristää Yhdysvallat koko ajan pahemmin, senaattori paheksui.

Trump: USA:n armeijasta tulossa vahvempi kuin koskaan