Uimarit antavat näyttöjä EM-kisoja varten Oulun SM-kisoissa

Ari-Pekka Liukkonen ja Mimosa Jallow ovat uineet syksyllä ennätysvauhtia.

Lyhyen radan Suomen mestaruuksista uidaan torstaista sunnuntaihin Oulussa. SM-uinnit ovat viimeinen näytönpaikka 13.–17. joulukuuta kisattaviin Kööpenhaminan lyhyen radan EM-kisoihin.

Uimaliiton mukaan 17 uimaria on jo saavuttanut Kööpenhaminan EM-uintien tulosrajan. Heistä melkein kaikki ovat Oulussa mukana. Yhdysvalloissa harjoittelevat Matias Koski, Silja Känsäkoski ja Fanny Teijonsalo puuttuvat joukosta. Oulussa on odotettavissa EM-näyttöjä esimerkiksi Tanja Kylliäiseltä, joka on treenannut kesästä alkaen Rion olympialaisia seuranneen olkapääleikkauksen jälkeen.

Ari-Pekka Liukkonen ja Mimosa Jallow ovat uineet syksyllä ennätysvauhtia, joka osaltaan luo mielenkiintoa SM-kisoihin. Naisten rintauinnissa on myös kelpo taso Jenna Laukkasen, Veera Kivirannan ja Ida Hulkon ansiosta.