Eihän tämän ryhmän pitänyt pystyä mihinkään. Liian kokematon, mutta silti liian vanha.
Ei tarpeeksi fyysinen, ei tarpeeksi taitava.
Väärin.
Ondrej Nepela –areenan summeri törähtää, mailat lentävät, hanskat lentävät. Kaikki varusteet lentävät.
Suomi tuulettaa maailmanmestaruutta 16 vuoden tauon jälkeen. Eikä se tuuleta sitä sattumalta. Turnaus ei ollut leijonille helppo, mutta joukkue paransi peli peliltä. Se uskoi omaan pelitapaansa sataprosenttisesti ja toteutti kiekkokontrolliaan tinkimättä, myös vaikeina hetkinä.
Joukkue näytti maailmanmestarimiehistöltä jo ennen kuin finaalin avauskiekko putosi.
Se ei ole enää siinä. Se on tässä ja nyt.
Maailmanmestaruus.
Suomen kiekkohistorian toinen. Arvoturnausten finaalien (MM, olympia, World cup) historiallisen surkea saldo koheni.
Kymmenen finaalia, kaksi voittoa. Kovin paljon se ei ole sekään, mutta se ei tämän mestaruuden arvoa himmennä. Tukholmassa 1995 Suomi operoi turnauksen parhaalla pelaajamateriaalilla.
Bratislavassa 2011 joukkue oli paperilla ehkä viides tai kuudes.
Kaukalossa se oli täyttä timanttia.
Kuin elokuvissa
Toisessa erässä ehti jo näyttää hetken pahalta. Topi Jaakola tunaroi kiekon omalla sinisellä Magnus Pääjärvelle, joka tulitti jämäkästi ylännurkkaan vajaan 28 minuutin pelin jälkeen. Superturnausta pelaavan Jarkko Immosen tasoitus tuli ”ruotsimaiseen” aikaan. Mikko Koivun ylivoimakentälliseen Juhamatti Aaltosen tilalle siirretty Immonen takoi B-pisteen kaarelta hirmuisen pommin. Tuomo Ruutu teki maskia ja Viktor Fasthilla ei ollut mitään mahdollisuuksia torjuntaan. Erää jäi jäljelle vain seitsemän sekuntia.
Se oli lähtölaukaus. Kolmannessa erässä leijonalauma raateli Tre Kronorin palasiksi tavalla, jota ei ole nähty aiemmin jääkiekkohistoriassa.
Petteri Nokelainen 2-1.
Niko Kapanen 3-1.
Janne Pesonen 4-1.
Mika Pyörälä 5-1.
Antti Pihlström 6-1.
-Huh huh. Sehän meni kolmannessa erässä jo vähän överiksi. Kaikki meni kuin elokuvissa, päävalmentaja Jukka Jalonen siunaili.
”Mikko Koivun joukkue”
Jalonen esiintyi ottelun jälkeen yllättävänkin tyynenä, vaikka sisuksissa varmasti myllersi. Tie leijonaluotsiksi on ollut pitkä ja kivikkoinen, 1990-luvulla oli aika, jolloin Jalonen ei kelvannut edes SM-liigajoukkueen peräsimeen.
-On suuri kunnia olla tässä mukana. Suomalainen jääkiekkoilu on odottanut tätä kauan, 16 vuotta, Jalonen sanoi.
Hän jakoi kaiken kunnian pelaajilleen, ennen muuta kapteeni Mikko Koivulle.
-Kyllähän se on ihan selvää, että tämä oli Mikko Koivun joukkue. Mikon äärimmäinen voitontahto jokaisessa harjoituksessa, jokaisessa pelissä tarttui koko joukkueeseen, Jalonen ylisti.
