Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 21.05.2010 15:06
A A A

Jalonen: Suomessa ei arvosteta maalintekijöitä

Tehottomuus maalipaikoissa on nähty Suomen jääkiekkomaajoukkueen perisynniksi vuosikaudet. Saksan MM-kisoissakin maalipaikkojen luominen oli Leijonille vaivatonta, mutta niiden hyödyntäminen oli vaikeaa.

Päävalmentaja Jukka Jalosen mielestä tehottomuuden kitkemiseksi kotimaisen kiekkoväen mieliin pitäisi takoa uusi ajattelutapa.

– Maalitykistä ajatellaan usein, että eihän se hemmetti osaa tehdä muuta kuin maaleja.

– Maalintekijä saattaa olla vähän heikompi jollain pelin muulla osa-alueella, mutta jos hän on lajin vaikeimmassa asiassa (maalinteossa) huippu, niin silloin hänen pitäisi saada vähän anteeksi muissa asioissa.

Jalosen mielestä kaivatun muutoksen täytyy lähteä nimenomaan valmentajista.

– Suomessa harjoitellaan liian vähän maalintekoa. Valmentajista se on pitkälti kiinni, että saataisiin asenne maalintekoa kohtaan muuttumaan.

Maajoukkueen managerina toimivan Jari Kurri haluaisi luoda maalintekoklinikan. Mitä klinikalla voisi sitten tehdä?

– Ainakin hioa pelaajien laukaisutaitoa ja käydä teoriassa läpi sitä, että mistä kiekot nykyään maaliin menevät, Kurri vastaa.

Jääkiekon MM-kotikisat Suomi ja Ruotsi 2012

Katso kisojen täydellinen otteluohjelma ja aikataulu

Perjantai 4.5.2012 20:15Valko-Venäjä-SuomiHelsinki
Sunnuntai 6.5.2012 16:15Suomi-SlovakiaHelsinki
Tiistai 8.5.2012 20:15Suomi-SveitsiHelsinki
Torstai 10.5.2012 20:15Ranska-SuomiHelsinki
Perjantai 11.5.2012 20:15Suomi-KanadaHelsinki
Sunnuntai 13.5.2012 16:15Suomi-USAHelsinki
Maanantai 14.5.2012 20:15Kazakstan-SuomiHelsinki

Päivän suosituimmat sisällöt

Seuraa meitä myös Facebookissa

Jääkiekon MM-kisat