Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 24.04.2008 23:39
A A A

Kanadan kokoonpano herättää yhä enemmän kauhua

Kevään MM-kisojen isäntämaa nimesi joukkueeseensa 15 miestä reilut kaksi viikkoa sitten. Jo se lista oli omiaan herättämään kauhua vastustajissa, mutta torstaina GM Steve Yzerman lisäsi vettä myllyyn.

Yzerman julkisti yhdeksän uutta nimeä, joista seitsemän on varmuudella mukana kisajoukkueessa. Kolmanneksi maalivahdiksi nimettiin Edmontonin Mathieu Garon. Puolustus sai kaksi vahvistusta, kun Minnesotan järkäle Brent Burns sekä Phoenixin roikale Ed Jovanovski liittyivät ryhmään. Hyökkäykseen nimettiin Ryan Getzlaf (Anaheim), Dany Heatley (Ottawa), Chris Kunitz (Anaheim) ja Jason Spezza (Ottawa). Perjantaina tuli vielä kaksi nimeä lisää, kun Kanada ilmoitti kahdesta uudesta puolustajasta. Dan Hamhuis (Nashville) ja Mike Green (Washington) liittyvät myös ryhmään. Green voitti tällä kaudella NHL:n puolustajien maalipörssin 18 osumalla.

Sinuhe Wallinheimon kuluneen kauden joukkuekaveri Moskovan Dynamosta, puolustaja Mark Giordano sekä vasta 18-vuotias hyökkääjälupaus Sam Gagner ovat tällä hetkellä varamiehen roolissa. Lisäksi Yzerman kutsui 19-vuotiaan puolustaja Logan Pyettin sekä hyökkääjät Kyle Turrisin,18, ja Cory Emmertonin, 19, mukaan haistelemaan tunnelmia vaahteranlehtipaitojen harjoitusleirille.

Sen lisäksi, että kotijoukkueen miehistö koostuu raudanlujista ammattilaisista, se on myös suhteellisen nuori ja nälkäinen. Joukkueessa on yhdeksän alle 25-vuotiasta pelaajaa. Jos teinisensaatio Gagner mahtuu lopulliseen ryhmään, nousee lukema kymmeneen. Kokemustakin löytyy, sillä yli kolmekymppisiä kavereita on mukana seitsemän.

Kanada kohtaa harjoitusottelussa Suomen Quebecissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomen aikaa.

Lähetä linkki
Sähköposti

Jääkiekon MM-kisat

Seuraa meitä Facebookissa