Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 08.05.2009 19:45
A A A

Kovaltshuk pohjusti Venäjän finaalipaikan

Viime vuoden maailmanmestari Venäjä jatkaa jääkiekon MM-turnauksessa loppuotteluun. Venäjä varmisti finaalipaikkansa perjantaina, kun se kukisti Sveitsin Bernissä välierässä USA:n 3–2 (0–0, 2–2, 1–0).

Voittomaalin teki ylivoimalla Pietarin SKA:ssa pelaava hyökkääjä Konstantin Gorovikov. Kiekko kimposi minuutti ja 47 sekuntia ennen loppua Aleksandr Radulovin laukauksen jälkeen Gorovikovista ohi USA:n veräjänvartijan Robert Eschen.

Voittomaaliin syöttöpisteen saanut Radulov, 22, herätti huomiota viime kesänä, kun hän omavaltaisesti jätti hänet kiinnittäneen NHL-seuran Nashville Predatorsin ja siirtyi pelaamaan Venäjän mestarijoukkueeseen Ufaan.

USA piti ylivoimaisen ennakkosuosikin Venäjän kurissa lähes loppuun saakka. Taitava Venäjä voitti ottelun laukaukset vain 23–20, mikä kielii siitä, että USA:n puolustuspeli toimi hyvin.

USA hävisi MM-kisojen alkusarjan ottelussa Venäjälle 1–4.

– Paransimme siitä ottelusta paljon. Etenkin karvauspelimme toimi hyvin. Meillä oli epäonnea, kun Venäjän kaksi viimeistä maalia syntyivät kimmokekiekoista, USA:n päävalmentaja Ron Wilson sanoi.

Venäjän päävalmentaja Vjatsheslav Bykov pelasi aikoinaan uransa viimeiset vuodet Sveitsissä Fribourgissa, joten hän lateli perjantain lehdistötilaisuudessa teesejään sujuvasti ranskaksi.

– Ei pelkästään Ilja Kovaltshuk (1+1 tehopistettä) ollut tänään vireessä. Koko joukkueemme pelasi hyvin. Voitto tuli kovalla työllä, Bykov muotoili.

Kovaltshuk Venäjän ykkösratkaisija

Vuosi sitten Venäjälle maailmanmestaruuden Kanada-finaalin 5–4-voittomaalillaan ratkaissut Kovaltshuk teki Venäjän 1–1-maalin ja syötti 2–1-osuman. New York Islandersin NHL-hyökkääjä Kyle Okposo tasoitti 2–2:een hienon kuvion päätteeksi toisen erän lopussa. Venäjän 2–1-johtomaali merkittiin Aleksandr Froloville.

USA horjutti Venäjää jo toisen erän alussa, kun joukkueensa kapteeni Dustin Brown katkaisi Vitali Atjushovin syötön ja teki 1–0 ohi Venäjän maalia vahtineen Ilja Bryzgalovin.

Atlanta Thrashersin NHL-hyökkääjä Kovaltshuk, 26, johtaa ennen perjantain myöhäispeliä Kanada–Ruotsi turnauksen pistepörssiä lukemin 5+9=14.

Venäjä kohtaa sunnuntaina MM-loppuottelussa voittajan myöhemmin perjantaina pelattavasta toisesta välierästä Kanada–Ruotsi.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Jääkiekon MM-kisat