Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 18.05.2011 18:26
A A A

MM-juhla jalkautuu maakuntiinkin

Pokaali nähdään myös Jyväskylässä

Leijonien MM-juhlinta jalkautuu lähipäivinä joukkueen jäsenten kotikaupunkeihin, joissa järjestetään MM-pokaalille ja paikkakuntien omille tähdille kansanjuhlat.

Päällekkäisten tapahtumien takia esimerkiksi ylihuomenna perjantaina MM-pokaali on paikalla vain Turussa, jossa muun muassa joukkueen kapteeni Mikko Koivu esittelee pystiä yleisölle. Tilaisuudet eivät ole Suomen Jääkiekkoliiton järjestämiä, vaan kunkin juhlan järjestelyistä vastaavat kaupungit ja/tai paikalliset jääkiekkoseurat.

Perjantaina juhlitaan Turun lisäksi Raumalla ja Hämeenlinnassa. Perjantaina 27. toukokuuta juhlitaan Lahdessa ja lauantaina 4.6 Riihimäellä.

Jääkiekkoliiton viestintäpäällikkö Henna Malmbergin mukaan pokaalia tuskin nähdään Jyväskylässä vielä ensi viikolla. Sen sijaan sitä seuraavaa viikkoa (30.5-5.6)hän pitää hyvinkin mahdollisena.

Malmbergin mukaan selvää on, että pokaali joka tapauksessa nähdään myös Jyväskylässä.

- Päivämäärää ei ole vielä varmistettu, Jyväskyläään ollaan kyllä tulossa, se riippuu monista tekijöistä, ja tietenkin pokaali liikkuu vain yhteen paikkaan kerrallaan.

Jyväskylässä ei nähdä kaikkia leijonia, vaan lähinnä lähiseuduilta olevat pelaajat. MM-joukkueesta JYPiä edustavat Jyrki Välivaara ja Antti Pihlström. Myös Jarkko Immonen on viimeksi Suomessa pelatessaan pelannut juuri JYPissä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Jääkiekon MM-kisat