Vatanen vakuuttaa: Pelit jatkuvat JYPissä
Tuomas Heikkilä, Köln
Kesäkuussa 19 vuotta täyttävän JYP-pakki Sami Vatasen esiinmarssi kansainvälisiin kaukaloihin oli nuorelta pojalta vakuuttava. Hyökkäysorientoituneen puolustajan pistetili jäi avaamatta ja SM-liigaotteluihin verrattuna nuorukainen säästeli turhaan laukaustaan, mutta siitä huolimatta Vatanen oli leijonalauman positiivisimpia ilmestyksiä.
Vatanen uskalsi pelata rohkeaa kiekollista peliä, eikä pienestä koostaan huolimatta vältellyt ahtaitakaan paikkoja. Rankkareilla kärsitty 1-2 puolivälierätappio Tshekille veti kuitenkin mielen matalaksi.
-Kesän mittaan tämä varmasti tuntuu hienolta. Tämä reissu vei minua rutkasti eteenpäin pelaajana. Hieno kokemus, Vatanen sanoi.
Pestinsä leijonien apuvalmentajana päättänyt JYP-luotsi Risto Dufva hehkutti Vatasta estottomasti.
-Eihän tässä voi kuin kehua poikaa, huikea suoritus, kun ajatellaan, että puolitoista vuotta sitten kaveri veteli B-junnujen pelejä, Dufva totesi.
Vatasen väkevät otteet ovat epäilemättä herättäneet huomiota myös rapakon takana. Vatanen on Anaheimin varaus viime kesältä.
-Ensi kauden pelaan Jyväskylässä. Tällä hetkellä muita suunnitelmia ei ole olemassa, Vatanen sanoi.
Kesäharjoitteluunkin Vatasella oli jo selvät sävelet.
-Voimaa pitää saada reilusti lisää, 178-senttinen ja 76-kiloinen Vatanen sanoi.