Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 10.05.2009 08:35
A A A

Kanada ja Venäjä iskevät taas finaalissa yhteen

Viime kevään uusinta

Mikään ei ole kansainvälisen jääkiekon ehdottomalla huipulla muuttunut.

Tällaisen päätelmän voisi helposti tehdä, kun katsoo, mitkä maat kohtaavat tänään Sveitsin MM-kisojen loppuottelussa. Kanada ja Venäjä iskivät MM-loppuottelussa yhteen myös viime vuonna Kanadassa.

Quebec Cityn finaalista muodostui silloin huikea näytelmä, jossa Venäjä loppujen lopuksi veti pisimmän korren.

Tällä kertaa Kanada ei aio tyytyä hopeaan. Jääkiekon kotimaalla on vakaa aikomus palauttaa MM-kulta Kanadaan vuoden tauon jälkeen.

- Meille hopea ei riitä, Kanadan päävalmentaja Lindy Ruff myönsi.

- En kyllä usko, että se riittää Venäjällekään. Se tarkoittaa sitä, että toinen joukkue joutuu poistumaan kisoista pettyneenä.

Vaikka Kanada luonnollisesti lähtee otteluun kullan kiilto silmissään, mestaruuden vieminen hallitsevalta mestarilta ei ole sille pääasia.

- Me tulimme tänne voittamaan kullan. Emme tulleet tänne voittamaan Venäjää ja hankkimaan hyvitystä viime vuodesta, kaksi maalia välierässä Ruotsia vastaan tehnyt Derek Roy vakuutti.

- Mutta Venäjä on nyt meidän ja kullan tiellä, hän jatkoi.

Ruff kuitenkin myönsi sen, että Venäjän kohtaamisella on aina erityinen sijansa kanadalaisten sydämissä.

- Jokaisella kanadalaiselle Venäjää vastaan pelaaminen on aina spesiaalitapahtuma. Jo historia pitää siitä huolen, valmentaja sanoi.

Maalivahtisalaisuus

Kanada kävi lauantaina jäällä ja veti läpi puolen tunnin helponlaisen treenin. Ruffin mukaan harjoituksissa ei haettu mitään tiettyjä koostumuksia finaalia varten.

- Yritimme vain saada jalat vähän liikkeelle. Se oli tämän harjoituksen ainoa tarkoitus. Mitään sen tärkeämpää emme hakeneet, Buffalo Sabresia NHL:ssä valmentava Ruff selitti.

Perjantain välierään Ruff lähti rohkeilla liikkeillä. Hän laittoi maalille Chris Masonin varjoon jääneen Dwayne Rolosonin ja sekoitti ketjut uuteen uskoon.

Tärkeimmäksi yksiköksi perjantaina muodostui Steven Stamkosin ketju, jossa laidoilla pelasivat Roy ja Martin St. Louis. Myös Roloson oli maalilla erinomainen.

- Dwayne pelasi vahvan pelin. Hän ei tehnyt virheitä ja otti kiekon kiinni aina, kun sitä kipeimmin tarvitsimme, Ruff mietti.

Sitä, kenet hän laittaa maalille tänään loppuotteluun, Ruff ei halunnut lauantaina paljastaa.

- Meillä on kolme vaihtoehtoa, Ruff tyytyi sanomaan.

Kanadan kolmas maalivahti on Josh Harding, joka ei ole pelannut turnauksessa yhtään ottelua.

Parhaat joukkueet

Kanada ja Venäjä ansaitsevat kiistatta paikkansa loppuottelussa.

Venäjä ei ole hävinnyt turnauksessa vielä yhtään ottelua. Kanadakaan ei ole hävinnyt varsinaisella peliajalla, sillä sen ainoa tappio tuli Suomea vastaan rangaistuslaukauskilpailussa.

- On helpompi pelata, kun ei ole hävinnyt paljon. Selvähän se on, Ruff sanoi.

- Meillä on joukkueessa paljon nuoria pelaajia ja heille tämä turnaus on ollut hyvä oppimismahdollisuus. He ovat nähneet, miten kiekkoa pelataan kansainvälisissä isoissa kaukaloissa.

- Kanadan peli on kehittynyt paljon viime vuosien aikana. Olemme satsanneet paljon nuorten taitotasoon. Sen merkitys näkyy isossa kaukalossa.

Ennen Ruotsia vastaan pelattua välierää Kanadan joukkueen johtavat pukukoppipelaajat Shane Doan ja Dany Heatley puhuivat joukkueelleen ja painottivat maailmanmestaruuden arvoa.

Ruff kiitteli kaksikkoa siitä, miten he saivat joukkueen syttymään pelaamaan turnauksen parhaan pelinsä.

- Se oli meille todella tärkeätä. Olemme päässeet pitkälle, emmekä halua tehdä tässä vaiheessa mitään tyhmiä virheitä. Doan ja Heatley osoittivat vahvaa johtajuutta kopissa, Ruff sanoi.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Jääkiekon MM-kisat