PS Kemi on ollut JJK:lle mielekäs vastustaja – alkaako loppukiri sunnuntaina pohjoisesta?

JJK kaipaa kipeästi pisteitä myös kauden kolmannesta kohtaamisesta PS Kemiä vastaan.

JJK:n ottelut Veikkausliigassa jatkuvat reissulla pohjoiseen. PS Kemi on ainoa joukkue, jolle kettupaidat eivät ole tällä kaudella hävinneet. Kesäkuun alun vierasreissulta oli tuomisena tasapelipiste Gaël Etockin maalilla. Elokuussa Vaajakoskella JJK nappasi yhden kauden tähän mennessä kolmesta voitostaan. Tuolloin Kemi tuli ottelussa tasoihin dramaattisilla ottelun loppuhetkillä, mutta Etock osui vielä pelikellon näyttäessä 90 minuuttia.

– Kova taistelupeli tulee jälleen, sillä molemmat tarvitsevat kipeästi pisteitä. Myös kentän kunto on arvoitus. Voittoa lähdemme ehdottomasti hakemaan, JJK:n laitapelaaja Samu Suoraniemi toteaa.

Pisteitä JJK toden totta kauden kolmannestakin Kemi-ottelusta kaipaa. Sarjassa toiseksi viimeisenä oleva HIFK karkasi jälleen yhden pisteen kauemmaksi otettuaan perjantaina pisteen 0-0 päättyneessä ottelussa IFK Mariehamnia vastaan. Sarjan hännillä olevien, ensi perjantaina kohtaavien HIFK:n ja JJK:n välinen ero on nyt kuusi pistettä. 

Torstaina JJK:n paluu maaottelutauolta ei sujunut toivotusti. FC Lahti nakutti Harjulla alkuun kaksi salamamaalia. Sasa Jovovicin kavennus lukemiin 1-2 toi peliin uutta jännitystä, mutta toisella puoliajalla Lahti karkasi ansaitusti 2-4 voittoon.

– Puolustaminen ei toiminut. Annettiin helppoja maaleja kaverille. Kun puolustus on noin heikkoa, näkyy se sitten hyökkäyspelissäkin, Suoraniemi harmittelee.

Talvella 2016 JJK:n joukkueeseen liittynyt 23-vuotias Suoraniemi itse pelaa ensimmäistä kauttaan pääsarjassa. Ennen muuttoa Jyväskylään opintojen perässä laitapelaaja pelasi Ykköstä Joensuussa Jipon ja Tammisaaressa EIF:n väreissä. 

– Kauden alussa oli totuttelemista liigan vauhtiin, mutta koko ajan on oma tekeminen parantunut. Hyvin olen saanut vastuuta viime aikoina, ja loppukaudesta toivon itseltäni vielä enemmän tehoja, tällä kaudella yhden maalin tehnyt ja kaksi maalisyöttöä antanut Suoraniemi kuvailee.

Siihen, kuinka JJK vielä sarjan hänniltä nousee, ei Suoraniemellä ole poppakonsteja tarjota. 

– Uskotaan omaan tekemiseen ja annetaan kaikkemme joukkueen puolesta. Siitä lähdetään, että nolla pysyisi useammin omissa ja hyökkäyspäässä onnistutaan paikoista.