Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu
28.11.2011 21:56
JJK ja KuPS samaan lohkoon liigacupissa
Anna Kivinen
JJK:n vastustajat tammikuussa alkavassa jalkapallon liigacupissa ovat selvillä.
JJK saa vastaansa muun muassa paikallisvastustajan, rakkaan vihollisen Kuopion Palloseuran.
Lisäksi samaan lohkoon seuloituivat Pietarsaaren Jaro sekä VPS Vaasasta.
Liigacupin alkulohkovaiheessa pelataan kaksinkertainen sarja kolmessa lohkossa siten, että kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kotona ja vieraissa. Puolivälieriin jatkaa lohkojen kaksi parasta joukkuetta. Lisäksi puolivälieriin pääsee kolmesta lohkojen kolmanneksi sijoittuneesta kaksi parasta joukkuetta. Liigacupin alkulohkovaiheen pelipäivät ovat 14. tammikuuta - 14. maaliskuuta 2012.
