Katsot Keskisuomalaisen arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 11.06.2010 17:13
A A A

JJK kaatoi Jaron Pietarsaaressa

Jaro ja JJK tarjosivat perjantai-iltana erinomaisen jalkapallo-ottelun ensimmäisen puoliajan. Hienoja tilanteita, lukuisia maalipaikkoja ja kolme osumaa, joista vieraille kaksi ja isännille yksi, olivat puoliajan saldo.

Toinen puoliaika oli sitten tasoltaan paljon vaatimattomampi, JJK:n siirryttyä vahvasti puolustamaan luvassa ollutta kolmea pistettä. Jaro haki reikää JJK:n puolustuksesta, mutta turhaan.

JJK sen sijaan iski vielä kertaalleen erikoistilanteesta Tommin Kari laukoessa illan toisen osumansa vapaapotkusta. JJK:n 2–1-maalin iski Jarkko Okkonen.

– Teimme kolme maalia ja se on hieno juttu, kun maalinteko on ollut meille vaikeaa viime peleissä, totesi Okkonen.

Jaron johto-osumasta vastasi Alexei Eremenko Junior jo yhdeksännellä peliminuutilla. Eremenkon ilta päättyi kuitenkin ulosajoon loppuhetkillä kahden varoituksen myötä.

Lähetä linkki artikkeliin
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä Facebookissa

Jalkapallo